Hura-huh-hah-hei!

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hura-huh-hah-hei! on suomalainen television viihdeohjelma. Se kertoo fiktiivisen tarinan pontikan eli korpikuusen kyyneleen keksimisestä, kehittämisestä ja markkinoinnista. Pontikan historiaa seurataan maailmalta, kunnes se lopulta löytää otollisen maaperän Suomesta. Viihdeohjelmassa myös sekoitetaan faktaa ja fiktiota. Mauno Mannakorvella oli pontikkatehdas jossain Suomen korvessa. Siellä hän opetti poikaansa ihmejuoman valmistuksen ja markkinoinnin saloihin. Mutta nimismies konstaapeliapulaisineen vaani lähistöllä. [1]

Hura-huh-hah-hei! rakentui Erkki Pohjanheimon idean pohjalle. Käsikirjoitus oli Jouni Lompolon ja musiikki Jaakko Salon. Laulujen tekstit kirjoitti Saukki. Dramaturgiasta ja ohjauksesta vastasivat Anja-Maija Leppänen ja Erkki Pohjanheimo. Ohjelman tuotti TV1:n Viihdetoimitus.

Ohjelman nimi perustuu vanhaan kansansävelmään Mannakorven mailla. Äänilevyllä sen teki tunnetuksi Tapio Rautavaara. Televisio-ohjelman ensi-ilta oli TV1:ssä vapunaattona 30.4.1969 ja uusinta 14.8.1988. Sen kesto on 50’53”.

  1. Helsingin Sanomat 30.4.1969, ”Pontikassa TV1:n viihdetoimituksen vappuhauskuus”

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]