Humina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Huminaksi kutsutaan ääni-ilmiötä, jonka lähde on tuntematon, ja jota lukuisat ihmiset kuulevat tai uskovat kuulevansa useilla paikoilla ympäri maapalloa. Vain osa ihmisistä kuulee tai väittää kuulevansa huminaa. Erotuksena tinnituksesta eli korvien soimisesta huminan kerrotaan kuulostavan kuin etäiseltä, tyhjäkäynnillä olevalta diesel-moottorilta. Monet huminasta kärsivät väittävät ilmiön olevan pahempi sisällä kuin ulkona.

Joillakin paikoilla huminaa kuullaan enemmän kuin muilla, ja yleensä sitä kuullaan kaupunkiympäristöissä. Eräs kuuluisa huminatapaus on Taosin kaupungista Yhdysvaltain New Mexicosta 1990-luvulta. Yliopisto alkoi tutkia tapausta useiden kaupunkilaisten valitettua huminasta. Yhdysvaltojen lisäksi huminasta kerrotaan esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Uudessa Seelannissa. 1990-luvulla humina on tullut tunnetuksi, mutta huminasta valitettiin ja tehtiin tutkimuksia jo 1970- ja 1980-luvuilla.

Halifaxissa humina on jatkunut vuoden ajan[1]. Brooklynissä on kuultu huminaa, joka muistuttaa lasiharmonikan ääntä[2]. Pohjois-Irlannin Tyronen kreivikunnassa on havaittu tärisevää surinaa tai huminaa, joka alkaa iltakymmeneltä ja jatkuu puolenyön tienoille, mahdollisesti siksi että tuohon aikaan liikenteen melu ei peitä sitä alleen.[3]

Tuntematonta huminaa on kuultu myös Helsingin Eirassa ja Ullanlinnassa[4]. Sen mahdolliseksi lähteeksi arveltiin mm. merellä kulkevien laivojen apukoneita[5].

Joitain mahdollisia selityksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmiötä on pyritty selittämään useilla tavoilla. Tässä niistä joitakin.

  • Kaukaiset teollisuuden äänet. Äänen kulkiessa pitkän matkan korkeat taajuudet vaimentuvat nopeammin kuin matalat, jättäen jäljelle matalan huminan. Humina voi vahvistua rakennuksissa, jotka toimivat kaikukopan tapaan. Tutkimuksissa huminaa ei kuitenkaan olla saatu nauhoitettua mikrofonilla.
  • Infraäänet useista mahdollisista lähteistä, kuten tektonisista tapahtumista
  • Mikroaallot tai muu sähkömagneettinen säteily vaikuttaa korvan lähelle tai suoraan korvaan, saaden aikaan äänen tai kokemuksen äänestä. Näin on selitetty revontulten ja meteorien putoamisen aikana kuultuja ääniä. Säteilyn lähde voi olla ihmisten tekemä laite kuten tutka, tai jotain muuta, kuten meteori.
  • Ihmisruumis saa aikaan äänet kuten tinnituksen. Tämä selitysmalli ei kerro, miksi huminaa kuuluu joillain paikoilla enemmän kuin muualla ja sisällä paljon enemmän kuin ulkona.
  • Ilmiö on psykologinen. Ilmiöt ovat harha-aistimuksia, tai kyse on itsesuggestiosta. Jos tarpeeksi tarkasti yrittää kuulla jotain, voi todella alkaa luulla kuulevansa. Myös väitettyä sähköyliherkkyyttä on kritisoitu samaan tapaan.
  • Sekoitus joitain yllä mainittuja syitä.
  • Auringon aktiivisuuden ja huminan yhteyttä ei ole vielä tutkittu riittävästi.
  • Meren aaltojen muodostamaa väreilyä maapallon pintaa vasten.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]