Hirtettyjen kettujen metsä (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hirtettyjen kettujen metsä
Elokuvan juliste, Reino Kaijanen, 1986.
Elokuvan juliste, Reino Kaijanen, 1986.
Ohjaaja Jouko Suikkari
Käsikirjoittaja Jouko Suikkari
Perustuu Arto Paasilinnan romaaniin Hirtettyjen kettujen metsä
Valmistustiedot
Ensi-ilta 1986
Kesto 93 min
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Hirtettyjen kettujen metsä on Jouko Suikkarin vuonna 1986 käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, joka perustuu Arto Paasilinnan samannimiseen romaaniin.

Elokuva on esitetty kolme kertaa televisiossa Yle TV2:ssa: 1. tammikuuta 1987, 24. elokuuta 1994 ja 28. joulukuuta 1996.

Alkoholisoitunut majuri Remes (Aarno Sulkanen) turhautuu kasarmilla ja pyytää virkavapaata. Siihen suostutaan sillä ehdolla, että Remes vetää vielä yhdet sotaharjoitukset. Niiden aikana Remes törmää ovelaan ammattirikolliseen Oiva Juntuseen (Markku Toikka), joka piilottelee kultaharkkoja metsässä. Roisto saa Lemmenjoelle kullanhuuhdontaan majurista apulaisen, joka suostuu melkein mihin tahansa, kun näkee tilaisuutensa tulleen ja vapauden koittavan.[1][2]

  Aarno Sulkanen    Majuri Remes  
  Markku Toikka    Oiva Juntunen  
  Veikko Uusimäki    Eversti Hannila  
  Sinaijda Feodoroff    Naska Mosnikoff  
  Jouko Puolanto    Monimurhaaja Siira  
  Seppo Heinola    Poropoliisi Hurskainen  
  Honey Simone    Christin  
  Kaarina Kokkonen    Agneta  
  Auli Palo    Remeksen nainen  
  Kari Korpela    Kapteeni Ollinkyrö  
  Timo Sokura    Ranskalainen upseeri  
  Juhani Ollila    Tulkki  
  Jyrki Ronkainen    Luutnantti  
  Paavo Hukkinen    Maalaisisäntä  
  Jarmo Koski    Sosiaalijohtaja  
  Eeva-Leena Saarinen    Sosiaalihoitaja  
  Janne Kytölaakso    Perinnetutkija  
  Jouko Suikkari    Toimittaja  
  Kari Ylläsjärvi    Ylikonstaapeli  
  Timo Torikka    Kullanryöstäjä  
  Heikki Ylipaavalainen    Kultakauppias  
  Jukka-Pekka Niemelä    Alikersantti  
  Tarmo Parviainen    Vanginvartija  
  Anton Neumeier    Poromies  

Jouko Suikkari (s. 1948) oli valmistunut ohjaajaksi Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja tv-linjalta vuonna 1977, käynyt Yleisradion ohjaajakurssin ja työskennellyt valokuvaajana, tv-toimittajana ja tv-ohjaajana. Hän kertoi lukeneensa Paasilinnan Hirtettyjen kettujen metsän heti romaanin ilmestyttyä vuonna 1983 ja ryhtyneensä välittömästi suunnittelemaan aiheesta elokuvaa. Alun perin Hirtettyjen kettujen metsästä piti tulla televisioelokuva, mutta lopulta se valmistui Yleisradion ja Suikkarin oman yrityksen, keravalaisen Studio Artesis Oy:n yhteisenä tuotantona ja se päätettiin esittää ensin elokuvateattereissa. ”Tätä suunniteltiin kolme vuotta, filmattiin kolme kuukautta ja lopulta se piti saattaa teatterikuntoon kolmen päivän varoitusajalla”, Suikkari totesi ensi-illan kynnyksellä (Iltalehti 15.3.1986).

Esikoiselokuvansa ensi-illan aikaan Suikkarilla oli valmiina käsikirjoitus myös Paasilinnan romaanista Isoisää etsimässä, mutta TV2:n vetäydyttyä hankkeesta elokuva ei koskaan toteutunut. Suikkarin seuraava pitkä näytelmäelokuva Rundi valmistui 1990.

Helsingin Sanomien Helena Ylänen ihmetteli ensi-ilta-arviossaan, miksi näin kömpelö ja visuaalisesti osaamaton ohjaus sinänsä hauskasta tarinasta on tuotu elokuvateattereihin[2]. Saman lehden Mikael Fränti kirjoitti elokuvan tv-uusinnan alla 1994 sen vaikuttavan yllättävän hyvältä. Hänestä Jouko Suikkari ohjaa varmasti, käsikirjoitus on hyvin laadittu käsikirjoitus ja toteutus pohdittu. Sulkanen ja Toikka näyttelevät Fräntin mielestä hyvin, ja tarina tulee yhä kiinnostavammaksi loppua kohti.[1]

  1. a b Fränti, Mikael: Juoppo majuri ja ovela ammattiroisto kohtaavat Hirtettyjen kettujen metsässä. Helsingin Sanomat, 24.8.1994, s. 51. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. a b Ylänen, Helena: Jänkien anarkistit. Helsingin Sanomat, 15.3.1986, s. 28. Näköislehden aukeama (tilaajille).