Herbert Janhonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Herbert Alfred Janhonen (16. maaliskuuta 1888 Helsinki9. elokuuta 1973)[1][2] oli suomalainen merikapteeni, merenkulkuneuvos ja laivanvarustaja.[3][4]

Janhonen lähti merille vuonna 1903 ja oli merimiehenä erimaalaisilla aluksilla ennen kuin suoritti vuonna 1911 aliperämiehen, vuonna 1913 yliperämiehen ja vuonna 1915 merikapteenin tutkinnon Helsingin merikoulussa. Hän oli vuosina 1915–1916 Karen-varustamon toimitusjohtajana ja sen omistaman kuunari Karenin päällikkönä. Sen jälkeen hän siirtyi apulaisjohtajaksi varustamo Tonnageen, jonka omistajan Alfred Kordelinin saatua surmansa syksyllä 1917 Janhonen osti kuolinpesältä parkki Nimrodin.[1][4]

Suomen sisällissodan aikana Janhosen johtamat suomalaiset merimiehet kaappasivat maaliskuussa 1918 venäläisen jäänmurtaja Volynetšin ja nimesivät sen Wäinämöiseksi. Janhosesta tuli vähäksi aikaa aluksen ensimmäinen upseeri ja hän vastasi osasto Brandensteinin saksalaisten kuljetuksesta Virosta Suomen Loviisaan. Suomen senaatin määräyksellä Janhonen sai myös valvoa Suomen etuja Suursaaren ja Lavansaaren luona sekä toimi jonkin aikaa Tykkivene Karjalan ensimmäisenä upseerina. Hänen sotilasarvokseen tuli luutnantti. Janhonen auttoi vuosina 1919–1921 suojeluskuntien vapaaehtoisen moottorivenelaivaston järjestämisessä. Toisen maailmansoan aikana hän oli puolustusvoimien rahtauskomitean ja pääesikunnan rahtienmääräämiskomitean jäsenenä.[1]

Janhonen oli vuosina 1920–1921 Merenkulkuhallituksen toisen merenmittausretkikunnan luotauspäällikkö ja vuosina 1921–1927 merikarttaosaston nuorempi assistentti. Erottuaan Merenkulkuhallituksesta hän osallistui vuonna 1927 varustamo Helsingin Lloyd Oy:n perustamiseen. Hän oli yhtiön hallituksen jäsen ja vuodesta 1928 myös sen toimitusjohtaja. Ennen toimitusjohtajaksi tuloaan Janhonen oli lyhyesti myös Lloydin omistamien S/S Otson ja S/S Otavan päällikönä. Vuonna 1932 hän perusti yhdessä brittiläisten liikemiesten kanssa Ab Baltic Lloyd Line Ltd Oy:n ja Ab Helsingfors Befraktningskontor Oy:n, joista molempien toimitusjohtajana sekä hallituksen puheenjohtajana hän toimi. Hänestä tuli myöhemmin myös Baltic Lloydin pääomistaja ja Helsingin Lloyd sulautettiin siihen vuonna 1963. Baltic Lloydin toiminta päättyi vuonna 1967. Janhonen johti yhtiöitään loppuun saakka.[1][4]

Janhonen sai vuonna 1954 merenkulkuneuvoksen arvonimen.[1]

Janhosen varustamot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c d e Karli Kelk: Merenkulkuneuvos Herbert Janhonen (1888–1973). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 12.4.2014. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Hietaniemen hautausmaa, kortteli U13, rivi 8, hauta 324
  3. a b Äänimeri-sivusto : Varustamohistoriaa : Herbert Janhonen
  4. a b c 50-vuotias. Johtaja Herbert Janhonen, Helsingin Sanomat, 16.03.1938, nro 73, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]