Havaijin kirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Havaijin kirkko
Honolulun tuomiokirkon peruskiven muuraaminen
Honolulun tuomiokirkon peruskiven muuraaminen
Suuntautuminen episkopaalisuus
Toiminta-alue Havaiji Havaijin kuningaskunta
Perustaja Kamehameha IV
Perustettu 1863
Kirkkoon yhdistyneet Yhdysvaltain episkopaalinen kirkko

Havaijin kirkko oli Havaijin kuningaskunnan valtionkirkko vuosina 1863–1893.

Perustaminen ja toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähetyssaarnaajat olivat toimineet Havaijilla jo ensimmäisistä Eurooppa-kontakteista lähtien. Saarten ensimmäinen pappi oli anglikaaninen pastori John Howel, joka jäi asumaan Kealakekuan alueelle.[1]

Idea oman kirkon perustamisesta alkoi syntyä 1860-luvulla. Kuningas Kamehameha IV oli ollut syntymästään saakka anglikaani ja vuonna 1862 hän lähetti kutsun Englannin anglikaaniselle kirkolle pyytäen sitä lähettämään papistoa Havaijille perustamaan uutta valtionkirkkoa. Taka-ajatuksena oli vähentää amerikkalaisten alati kasvavaa vaikutusvaltaa.[2]

Lakkauttaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankaappauksen jälkeen entisen kuningattaren Lili‘uokalanin kerrotaan hakeneen lohtua episkopaalisesta kirkosta.[3]

Vuonna 1969 entisen kuningaskunnan valtionkirkosta tuli Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon hiippakunta, jonka toiminta rajoittuu nykyään Havaijin osavaltion alueelle.[3]

  1. Forest Muir, Andrew: The Church In Hawaii, 1778-1862. Historical Magazine of the Protestant Episcopal Church, 1949, 18. vsk, nro 1, s. 31–65. Historical Society of the Episcopal Church. (englanniksi)
  2. Kamehameha IV | king of Hawaii Encyclopædia Britannica. 2023. Viitattu 28.6.2023. (englanniksi)
  3. a b History The Episcopal Church of Hawai'i. Arkistoitu 2007. Viitattu 28.6.2023.