Harpo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Harpo vuonna 2012.

Jan Svensson eli Harpo (s. 5. huhtikuuta 1950 Bandhagen, Tukholma) on ruotsalainen pop-muusikko. Hän lainasi taiteilijanimensä Harpo Marxilta. Peruskoulun jälkeen Harpo aloitti teatteriopinnot Tukholmassa 16-vuotiaana.[1] Ensisinglensä hän julkaisi vuonna 1973.

Vuonna 1976 "Moviestar" pääsi Harpon ainoana kappaleena Yhdistyneen kuningaskunnan viralliselle singlelistalle. Muita tunnettuja kappaleita ovat muun muassa "Horoscope" ja "Motorcycle Mama". Harpo on yhä suosittu muun muassa Saksassa, jossa hän teki kiertueen vuonna 2007.

Lojax levytti "Moviestarin" vuonna 1976 suomeksi nimellä "Suuri Star" (suomeksi sanoittanut Irina Englund, joka tunnetaan paremmin esiintyjänimellään Irina Milan) ja tyttöviisikko Sitruunapippuri vuonna 1997 nimellä "Kahdestaan" (suomeksi sanoittanut Pekka Eronen).[2]

Harpo esiintyi Ruisrockissa vuonna 1978. Eläkeläiset-yhtye julkaisi albumillaan Pahvische (2002) oman versionsa "Moviestarista" nimellä "Humppastara".

Harpo on tunnettu myös pitkäaikaisena ravihevosten kasvattajana ja valmentajana. Nykyään hän pitää omaa tallia Halmstadin lähistöllä Ruotsin lounaisosassa.[3] Vuonna 1980 Harpo joutui harjoituslenkillä ollessaan hevosen potkaisemaksi. Onnettomuuden seurauksena hän menetti hajuaistinsa ja näön oikeasta silmästään.[4]

Kokoelma-albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.