Gustav Wilhelm Weman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gustav Wilhelm (Ville) Weman (14. lokakuuta 1880 Tukholma21. syyskuuta 1941) oli ruotsalaissyntyinen Suomeen muuttanut hotellin- ja ravintolanjohtaja. Hän toimi Suomessa Hotelli Kämpin johtajana.[1][2][3]

Weman kävi koulunsa Södertäljessä. Hän oli pari vuotta työssä ravintola-alalla Tukholmassa ennen Suomeen tuloaan. Weman oli viiden vuoden ajan ravintoloitsijana Suomen Höyrylaiva Oy:n laivoilla ja vuosina 1910–1922 hän hoiti Loviisan Seurahuonetta. Weman tuli laajemmin tunnetuksi sekä Suomessa että Skandinavian maissa toimiessaan Kämpin hotellin ja ravintolan johtajana vuodesta 1919 alkaen. Wemanista tuli Kämpin hotellia ja ravintolaa hoitaneen Aktiebolaget Hotel Restaurant-yhtiön pääomistaja 1920-luvulla. Hän toimi myös Suomen Ravintoloitsijain liiton puheenjohtajana ja oli Suomen edustajana pohjoismaiden Hotelli- ja Ravintolaliiton kokouksissa. Hän oli myös Suomen hotelli- ja ravintolakoulun johtokunnan puheenjohtajana.[2][3]

Wemanin kuoltua syyskuussa 1941 hänen tyttärensä Greta Lindblom (myöhemmin Berg, 1908–1972) jatkoi Kämpin hotellin ja ravintolan pitämistä aina maaliskuun 1965 loppuun saakka.[3]

  1. Kuolinilmoitus, Hufvudstadsbladet, 23.09.1941, nro 258, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  2. a b Direktör Wilhelm Weman död, Hufvudstadsbladet, 22.09.1941, nro 257, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. a b c Täydentäviä yhtiötietoja : Aktiebolaget Hotel Restaurant, Pörssitieto G. Kock