Global Assessement on Biodiversity and Ecosystem Services -arviointiraportti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Global Assessement on Biodiversity and Ecosystem Services -arviointiraportti on YK:n alaisuudessa toimivan IPBES:n laatima ympäristön tilannetta käsittelevä raportti, joka julkistettiin Unescon päämajassa Pariisissa 6.5.2019.[1] Luken mukaan raportin pääviestinä on, että on muutettava luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin hupenemiseen johtavia rakenteita ja järjestelmiä niin kulutuksen ja kaupankäynnin kuin liikenteen ja energia- ja luonnonvaratalouden osalta, on lähdettävä hakemaan kokonaisvaltaista muutosta. [2]

Arvion mukaan joka kahdeksas tunnetuista 8 miljoonasta lajista on uhanalainen.[3]

Yhdistyneiden kansakuntien toukokuussa 2019 julkaiseman laajan raportin mukaan jopa miljoona lajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon seuraavien vuosikymmenten aikana, ellei luonnon pelastamiseksi ryhdytä toimenpiteisiin. Biodiversiteetin katoamisen tärkeimpiä syitä raportin mukaan ovat metsien, soiden ja muiden luonnonympäristöjen muuttaminen pelloiksi, patoaltaiksi ja kaupungeiksi. Syihin luokitellaan myös viidenkymmenen vuoden aikana tapahtunut voimistunut väestönkasvu vuoden 1970 3,7 miljardista vuoden 2019 7,6 miljardiin.[4] Lajien väheneminen vaarantaa ihmisen ruoantuotannon, kasvien pölytyksen, puhtaan veden ja vakaan ilmaston. Tutkijat pyrkivät nostamaan luonnon tuhoutumisen julkisuuteen samalla tavalla kuin ilmastonmuutos on noussut poliittiseen keskusteluun. Heidän tavoitteenaan on vaikuttaa ympäristöministerien lisäksi myös ihmisiin, jotka ovat vastuussa maataloudesta, liikenteestä ja energiasta.[5]

  1. IPBES 2019 GLOBAL ASSESSMENT REPORT ON BIODIVERSITY AND ECOSYSTEM SERVICES Ecosystems & Biodiversity. 7.5.2019. European Association of Environmental and Resource Economists (EAERE). Viitattu 13.1.2020. (englanniksi)
  2. Nieminen, Tiina M.: Kansainvälinen biodiversiteettipaneeli IPBES lähtee hakemaan kokonaisvaltaista muutosta luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi Artikkelit. 7.5.2019. Luonnonvarakeskus (LUKE). Arkistoitu 12.5.2019. Viitattu 13.5.2019.
  3. Ikävalko, Kari: Synkkä YK-arvio valmis: Luonnon tila heikentyy nyt ennennäkemätöntä vauhtia – kolmannes maapallon luonnosta tuhoutuu vuoteen 2050 mennessä Uutiset. 6.5.2019. Yleisradio (Yle). Viitattu 13.5.2019.
  4. Peuhkuri, Lea: YK-raportti paljasti: Miljoonan lajin sukupuuttovaaran lisäksi ihmiset taistelevat myös keskenään luonnonvaroista yli 2500 konfliktissa – taustalla väestönkasvu ja ylikulutus Aamulehti. 6.5.2019. Alma Media. Arkistoitu 13.1.2020. Viitattu 13.1.2020.
  5. Watts, Jonathan: Biodiversity crisis is about to put humanity at risk, UN scientists to warn The Guardian. 3.5.2019. Viitattu 5.5.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]