Giulia Quintavalle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Giulia Quintavalle
Giulia Quintavalle
Maa:  Italia
Naisten judo
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2008 57 kg
Euroopan kisat
Pronssia Pronssia Baku 2015 joukkuekilpailu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Wien 2010 joukkuekilpailu

Giulia Quintavalle (s. 6. maaliskuuta 1983 Livorno) on italialainen judoka, lajin olympiavoittaja.[1]

Quintavalle voitti Italian mestaruuden alle 63 kg:n sarjassa vuosina 2004, 2005 ja 2006. Vuonna 2005 hän sijoittui lisäksi viidenneksi Rotterdamin EM-kilpailuissa sekä pronssille Välimeren kisoissa Almeriassa. Seuraavana vuonna hän oli kolmas sotilaiden MM-kilpailuissa Vinkovcissa.

Quintavalle on kilpaillut alle 57 kg:n sarjassa vuodesta 2007, jolloin hän sijoittui toiseksi maailmancup-kilpailussa Moskovassa. Rio de Janeiron MM-kilpailuissa hän oli viides. Keväällä 2008 Quintavalle sijoittui viidenneksi Lissabonin EM-kilpailuissa ja toiseksi Rooman maailmancupissa. Pekingin olympialaisissa hän voitti kultamitalin kukistettuaan loppuottelussa Alankomaiden Deborah Gravenstijnin.

Quintavalle oli vuonna 2009 kolmas Abu Dhabin GP-kilpailussa. Vuonna 2010 hän sijoittui kolmanneksi Varsovan maailmancupissa ja toiseksi Abu Dhabin GP:ssä. Wienin EM-kilpailuissa hän oli viides ja kuului joukkuekilpailun kultaa voittaneeseen Italian joukkueeseen. Vuonna 2011 hän sijoittui kolmanneksi Düsseldorfin GP-kilpailussa, viidenneksi Istanbulin EM-kilpailuissa sekä voitti Lissabonin ja Rooman maailmancup-kilpailut ja Abu Dhabin Grand Prix -kisan. Lontoon olympialaisissa 2012 hän sijoittui viidenneksi.

Quintavalle sijoittui Astanan GP-kilpailussa kolmanneksi 2014. Hän sai joukkuekilpailussa pronssia Bakun Euroopan kisoissa 2015.

  1. Giulia Quintavalle: Italian Judoka, Biography, Birthday, Achievements Birthdays in sports. 28.10.2016. Viitattu 12.8.2023. (englanniksi)