Gammlian ulkoilmamuseo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gammlian sisäänkäynti
Juhannusjuhlat Gammliassa

Gammlian ulkoilmamuseo on ulkoilmamuseo Gammlian alueella itäisessä Uumajassa noin kahden kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Museo on osa Västerbottenin museota, ja sen tarkoitus on näyttää, miltä Västerbottenin alueella on näyttänyt historian eri vaiheissa. Gammlian eri rakennukset - joihin kuuluvat muun muassa kirkko, 1800-luvun maalaistalo, koulu ja sepän paja - on haettu eri puolilta lääniä. Kesäisin Gammliassa on nähtävillä myös eläimiä, kuten hevosia, lehmiä, lampaita, sikoja sekä kanoja.

  • Ulkoilmamuseotoiminta alkoi vuonna 1919.
  • Rakennukset haettiin Gamliaan vuosien 1921 ja 1990 välillä eri puolilta Västerbottenin lääniä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Gammliaan haluttiin maalaistalot niin pohjoisesta kuin eteläisestäkin Västerbottenista, mutta kulujen karsimiseksi eri alueilta haettujen maalaistalojen rakennukset yhdistettiin yhdeksi maalaistaloksi.
  • Västerbottenin museon päärakennus rakennettiin vuonna 1943.
  • Vuonna 1976 rakennettiin myös Kalastus- ja Merenkäyntimuseo ulkoilmamuseon yhteyteen.