Galen Rupp

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Galen Rupp
Galen Rupp
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Lontoo 2012 10 000 metriä
Pronssia Pronssia Rio de Janeiro 2016 maraton

Galen Rupp (s. 8. toukokuuta 1986) on yhdysvaltalainen kestävyysjuoksija ja olympiamitalisti.[1]

Rupp sijoittui 3 000 metrin juoksussa seitsemänneksi alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2003 ja yhdeksänneksi 5 000 metrin juoksussa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2004.[1]

Pekingin olympialaisissa 2008 Rupp sijoittui 10 000 metrillä kolmanneksitoista.[1] Lontoon olympialaisissa 2012 hän saavutti 10 000 metrillä olympiahopeaa ajalla 27.30,90. Hän hävisi harjoittelukumppanilleen Mohamed Farahille puolisen sekuntia.[2] 5 000 metrillä hän oli seitsemäs.[1] Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 Rupp saavutti pronssia maratonilla[3] ja oli viides 10 000 metrillä. Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän oli maratonilla kahdeksas.[1]

MM-kilpailuissa Rupp on sijoittunut 5 000 metrin juoksussa yhdeksänneksi Daegussa 2011, kahdeksanneksi Moskovassa 2013 ja viidenneksi Pekingissä 2015 sekä 10 000 metrin juoksussa yhdenneksitoista Osakassa 2007, kahdeksanneksi Berliinissä 2009, seitsemänneksi Daegussa 2011, neljänneksi Moskovassa 2013 ja viidenneksi Pekingissä 2015. Sisäratojen MM-kilpailuissa hän sijoittui 3 000 metrillä viidenneksi Dohassa 2010 ja neljänneksi Sopotissa 2014. Istanbulissa 2012 hän karsiutui alkuerässä 1 500 metrin juoksussa.[1]

16. syyskuuta 2011 Rupp juoksi 10 000 metrillä Pohjois-Amerikan ennätyksen 26.48,00. Hän paransi maanmiehensä Chris Solinskyn ennätystä yli kymmenellä sekunnilla.[4] 30. toukokuuta 2014 timanttiliigan kilpailussa Eugenessa hän paransi matkan Pohjois-Amerikan ennätystä aikaan 26.44,36.[5] Yhdysvaltain mestaruuden Rupp on voittanut 5 000 metrillä vuonna 2012 ja 10 000 metrillä vuosina 2009–2016 ja maratonilla vuosina 2016 ja 2020.[6][1] Häntä valmentaa Alberto Salazar.[7]

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähde: IAAF[1][6]
Ulkoradat
  • 800 metrin juoksu: 1.50,00 (2009)
  • 1 500 metrin juoksu: 3.34,15 (2014)
  • Mailin juoksu: 3.52,11 (2013)
  • 3 000 metrin juoksu: 7.43,24 (2010)
  • 5 000 metrin juoksu: 12.58,90 (2012)
  • 10 000 metrin juoksu: 26.44,36 (2014)
  • 20 kilometrin tiejuoksu: 57.30 (2011)
  • Puolimaraton: 59.47 (2018)
  • Maraton: 2.06.07 (2018)
Sisäradat
  • 800 metrin juoksu: 1.49,87 (2009)
  • 1 500 metrin juoksu: 3.34,78 (2013)
  • Mailin juoksu: 3.50,92 (2013)
  • 3 000 metrin juoksu: 7.30,16 (2013)
  • Kahden mailin juoksu: 8.07,41 (2014)
  • 5 000 metrin juoksu: 13.01,26 (2014)
  1. a b c d e f g h Galen Rupp Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. Britain's Farah, USA's Rupp win gold, silver in 10,000 usatoday.com. 5.8.2012. USA Today. Viitattu 5.8.2012. (englanniksi)
  3. http://www.nbcolympics.com/news/inspired-happy-gilmore-galen-rupp-wins-olympic-marathon-bronze-medal (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Galen Rupp Shatters The American 10,000 Record By Running 26:48.00 letsrun.com. 16.9.2011. LetsRun.com. Viitattu 4.8.2012. (englanniksi)
  5. 10,000m Men diamondleague-eugene.com. Arkistoitu 4.8.2014. Viitattu 31.5.2014. (englanniksi)
  6. a b Galen Rupp Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi) Viitattu 26.9.2016
  7. Galen Rupp (Arkistoitu – Internet Archive) usatf.org. Viitattu 4.8.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]