Gérard Lauzier

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gérard Lauzier

Gérard Lauzier (30. marraskuuta 1932 Marseille6. joulukuuta 2008 Pariisi) oli ranskalainen sarjakuvataiteilija ja elokuvaohjaaja.

Elämä ja tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauzier opiskeli filosofiaa ja arkkitehtuuria Pariisin École des Beaux-Artsissa. Hän työskenteli Brasiliassa mainosalalla. Vuonna 1959 Lauzier palveli varusmiehenä Algerian sodassa.[1]

Lauzier muutti Brasiliasta sotilasvallankaappauksen jälkeen Ranskaan vuonna 1964 ja alkoi piirtää sarjakuvia aluksi Lui-lehteen ja vuosina 1974–1985 Piloteen.[1] Lauzierin satiirin kohteina olivat usein uusvasemmisto, intellektuellien puheet, kulttuuriteollisuus, taidemaailma ja uraohjuksien maailmankuva. Tarinoita yhdistävät myös seksi ja erotiikka.[2]

1980-luvun loppupuolella Lauzier alkoi myös ohjata sarjakuviinsa ja muihin aiheisiin perustuvia näytelmiä ja elokuvia. Näistä tunnetuimpia on vuonna 1991 ensi-iltansa saanut Isäni, sankarini, jonka pääosaa esittää Gérard Depardieu.[1]

Lauzierin tuotannosta on suomeksi julkaistu vuonna 1990 albumi Elämän pirstaleita 1. Lisäksi Tapiirissa 2/1985 julkaistiin tarinat ”Ihmisen paras ystävä” ja Sarjakuvan maailmat -antologiassa vuonna 1982 tarinat ”Ryhmäterapia”, "Punkkari" ja "Mies miehelle".

Suomennetut albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lauzier, Gérard: Elämän pirstaleita 1. (Tranches de vie 1, 1975.) Suomentanut Lauri Narinen. Semic 1990.
  1. a b c Gérard Lauzier lambiek.net. Viitattu 16.7.2018. (englanniksi)
  2. Jokinen, Heikki: Satiiria kymmenen vuotta myöhässä Helsingin Sanomat. 24.10.1990. Viitattu 16.7.2018.