Francine Jordi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Francine Jordi (2014)

Francine Jordi (oik. Francine Lehmann; s. 24. kesäkuuta 1977 Worb) on sveitsiläinen laulaja.[1]

Jordi voitti vuonna 1998 Grand Prix der Volksmusikin laululla "Das Feuer der Sehnsucht". Hän aloitti varsinkin Sveitsissä menestystä saavuttaneiden albumeiden säännöllisen julkaisemisen. Jordi edusti maataan vuoden 2002 Eurovision laulukilpailussa kappaleella "Dans le jardin de mon âme", mutta jäi kolmanneksi viimeiselle sijalle. Hänen musiikillisiin yhteistyökumppaneihinsa ovat kuuluneet Florian Ast, Semino Rossi ja Karel Gott. Jordin tyylivalikoima on ollut vaihteleva; hän on tulkinnut kansanmusiikkipohjaista musiikkia, iskelmää ja SWR Big Bandin kanssa swingiä.[1] Jordi on saanut myös klassisen koulutuksen. Vuonna 2007 hän esiintyikin Bernissä Papagenan roolissa Wolfgang Amadeus Mozartin oopperassa Taikahuilu. Hän piti tämän jälkeen vielä resitaaleja, mutta hylkäsi uran klassisen musiikin parissa ajanpuutteen takia. Jordi on kuvannut tuntevansa olevansa "täysin kotonaan" iskelmämusiikkia esittäessään.[2]

Jordi on saanut monia kertoja Prix Walon eri kategorioissa. Hän on työskennellyt myös juontajana muun muassa Musikantenstadl-ohjelmassa.[1]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jordi oli 2010-luvun alussa laulajakollegansa Florian Astin kanssa suhteessa, joka päättyi Sveitsissä runsaasti uutisointia osakseen saaneeseen eroon. Aiemmin hän oli ollut naimisissa maantiepyöräilijä Tony Romingerin kanssa.[1]

Toukokuussa 2017 Jordilla todettiin hyvin varhaisessa vaiheessa ollut rintasyöpä.[3]