Felipe Boero
Felipe Santiago Boero (1. toukokuuta 1884 Buenos Aires – 9. elokuuta 1958 Buenos Aires) oli argentiinalainen säveltäjä, pianisti ja kuoronjohtaja.[1]
Boero opiskeli Pablo Berutin johdolla. Hän sai Gran Premio Europan (Eurooppa-suurpalkinto) vuonna 1912. Tämän avulla hän pääsi Pariisin konservatorioon opiskelemaan Paul Vidalin johdolla. Hän ystävystyi Gabriel Faurén, Camille Saint-Saënsin, Claude Debussyn, Maurice Ravelin ja Manuel de Fallan kanssa. Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen kuitenkin pakotti Boeron keskeyttämään opintonsa ja palaamaan Argentiinaan ennen diplomin suorittamista.[1]
Boero perusti vuonna 1915 José Andrén, Ricardo Rodríguezin ja Josué Teófilo Wilkesin kanssa Kansallisen musiikkiseuran (sittemmin Argentiinan säveltäjäliitto). Vuonna 1934 Boero sai Kansalliselta opetusneuvostolta (Consejo Nacional de Educación) valtavan tehtävän opiskelijoiden kuorojen organisoimiseksi ja johtamiseksi. Vuonna 1938 hänestä tuli Comisión Nacional de Bellas Artesin (Kansallinen taidekomissio) jäsen. Boeron tuotannon joukossa on muun muassa kuusi oopperaa, teatteriteoksia, orkesterimusiikkia, soitinkokoonpanoille laadittuja teoksia, lauluja ja soolopianoteoksia. Oopperoista Tucumán (1914) sävellettiin Argentiinan itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi. Kaikissa Boeron dramaattisissa teoksissa ei ole kansallista teemaa vaan esimerkiksi Ariana y Dionysos (1916) on mytologian aiheisiin pohjautuva oopperabaletti. Oopperoiden joukossa on myös El matrero (1925, kantaesitys 1929[2]). Boeron viimeiseksi dramaattiseksi teokseksi jäi Zincalì (1933), jonka hän laati Arturo Capdevilan tekstin pohjalta.[1] Zincalì kantaesitettiin vasta 12. marraskuuta 1954 Teatro Colónissa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Felipe Boero Música Clásica Argentina
- ↑ El Matrero de Felipe Boero Música Clásica Argentina
- ↑ Zincalí - Felipe Boero - Opera OperaFolio.com
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
