Fanitaide

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Star Trekin Benjamin Siskoa esittävä fanitaideteos.

Fanitaide tarkoittaa taideteoksia, jotka perustuvat muiden luomiin hahmoihin tai tarinoihin. Lähteenä voidaan käyttää lähes mitä tahansa populaarikulttuurista lähdettä: esimerkiksi elokuvia, televisiosarjoja, sarjakuvia tai kirjallisuutta. Tekijät ovat yleensä alkuperäistuotteen faneja. Fanitaide on yleensä harrastelijoiden tekemää, eikä sitä käytetä kaupallisesti. Yleistä on kuitenkin taiteen julkaiseminen internetissä. Yleisiä fanitaiteen muotoja ovat piirrokset, maalaukset ja videotaide.

Fanitaiteen määrittely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurintutkija Steve Baileylähde tarkemmin? määrittää fanitaiteen sisältämään löyhästi lähes kaiken fanien tuottaman materiaalin. Hän jakaa fanitaiteen kolmeen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän muodostaa konventionaalinen fanitaide, jollaista on esimerkiksi televisiosarjan näyttelijöistä piirretyt muotokuvat tai mahdollisimman paljon alkuperäistä jäljittelevät piirrossarjojen pohjalta tehdyt kuvat. Toisen ryhmän muodostaa symbioottinen fanitaide, jossa sarjasta omaksutaan lähtökohta uudelle luovalle työlle. Tällaista luovaa fanitoimintaa on esimerkiksi fan fictionin kirjoittaminen sekä fanisarjakuvien piirtäminen. Kolmantena fanitaiteen muotona Bailey pitää kriittistä ja neuvottelevaa fanikeskustelua, jossa sarjaa tai muuta lähdettä analysoidaan.

Tiukemmin rajaten fanitaide sisältää kaiken kuvallisen itse tuotetun fanimateriaalin. Fanitaide julkaistaan nykyisin usein digitaalisessa muodossa ja se pannaan alttiiksi muiden fanien palautteelle. Fanitaide saattaa rikkoa kaupallisten tahojen tekijänoikeuksia.

Fanitaidetta on vähän verrattuna fanituotosten kokonaismäärään. Eräs syy tähän on osaamisen ja resurssien puute. Keskiverto fan fiction -tarina saa osakseen enemmän lukijoita kuin keskiverto fanipiirros. Saavuttaakseen kunnioitusta fanitaiteilijana täytyy tekijän olla erittäin lahjakas ja kokenut piirtäjä tai kuvamanipuloija ja hänellä täytyy olla mahdollisuus ylläpitää galleriaa taiteestaan. Kun fanitaiteella on alun alkaen pienempi käyttäjäkunta kuin fan fictionilla, uusi innostunut piirtäjä ei saa välttämättä paljon katsojia tai lainkaan palautetta töistään.lähde?

Fanitaiteella on sosiaalinen merkitys. Taide toimii faniryhmän näkyvänä tuotteena. Fanipiirroksia sekä esimerkiksi käyttäjäikoneita annetaan myös ryhmän sisällä lahjoiksi.

Fanitaiteen valmistustavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Animehahmojen ominaispiirteitä yhdistelevää fanitaidetta.

Fanitaiteen valmistamisessa käytetään usein traditionaalisia valmistustapoja, kuten piirtämistä tai maalaamista. Fanitaiteen luonteeseen kuuluu kuitenkin vahvasti digitaalisuus. Perinteiset piirustukset skannataan nettijulkaisua varten, jolloin niiden käsittelyä voidaan jatkaa digitaalisesti.

Valmistuksessa suosittuja tekniikoita on myös kuvien tekeminen kokonaan tietokoneavusteisesti. Suosittu fanipiirtämisen muoto on piirto- ja kuvankäsittelyohjelmien avulla valmistettavat piirrokset. Myös pelkkä valmiiden kuvien kuvankäsittely, kuten rajaaminen tai tekstin lisäämien kuvaan, voidaan tietyissä tapauksissa laskea fanitaiteeksi.

Suurin osa fanipiirroksista voidaan katsoa julistetaiteenomaisiksi. Tällöin kuvan päällimmäisenä tarkoituksena on näyttää kauniilta ja mahdollisesti herättää tunteita katsojissa. Piirroksissa voidaan pyrkiä kohteen esittämiseen muotokuvanomaisesti tai kuin tarinan kuvituksena. Piirros voi olla myös esimerkiksi pilakuva tai pornokuva. Joskus julistetaiteessa piirtäjän ainoa motiivi voi olla hänen piirtäjänlahjojensa esittely.

Fanisarjakuvassa kuvallisen ilmaisun lisäksi tarjotaan tarina, joka useimmiten poikkeaa alkuperäisen lähdemateriaalin tarinasta. Fanisarjakuva on Japanissa erittäin suosittu fanitaiteen laji ja anime-sarjoihin perustuvialähde? fanisarjakuvalehtiä eli dōjinshia tuotetaan puoliammattimaisesti ja myydään painettuina sarjakuvamessuilla ja erikoismyymälöissä.

Käyttötaide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fanit valmistavat paljon myös käyttötaidetta, kuten nettisivustojen kuvituksia, tietokoneen näytön taustakuvia sekä blogien käyttäjäikoneja eli avattaria. Käyttäjäikonien tarkoitus on kertoa kirjoittajan persoonasta sekä hänen faniutensa kohteista. Ikoneihin liittyy oma käyttökulttuurinsa. Niitä tehdään itse, pyydetään muilta tai lahjoitetaan, mutta niitä ei saisi koskaan ottaa ilman lupaa. Usein ikonien pohjana käytetään kuitenkin muualta netistä napattua materiaalia, joten toisen työn varastamisen ongelma on lähinnä ryhmän sisäinen. Esimerkiksi kuvan varastamista kuvapalveluista ei pidetä ongelmallisena, mutta valmiin ikonin ottaminen ilman lupaa on selvästi sääntöjen vastaista.

Tekijänoikeus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fanitaide saattaa loukata alkuperäistuotteen tekijöiden oikeuksia.[1]

  1. Tekijänoikeuslaki, Finlex. Viitattu 13.8.2008.


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]