Faner

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ab Faner Oy oli vuosina 19161973 toiminut suomalainen puunjalostusalan yritys, jolla oli vaneritehtaat Lohjalla ja Punkasalmella. Yhtiö siirtyi 1965 Metsäliiton Teollisuus Oy:n omistukseen ja fuusioitiin siihen vuonna 1973.

Lounais-Suomesta toimitettiin 1900-luvun alussa koivutukkeja Tallinnassa sijainneelle vaneritehtaalle teelaatikoiden valmistamista varten. Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen 1914 vaikeutti meriliikennettä Suomenlahdella ja niinpä Tallinnassa toiminut Aktiengesellschaft A.M. Lutherin omistama Temintaipaleen Puunjalostusliike Oy ryhtyi rakentamaan vaneritehdasta Lohjalle. Vuonna 1916 valmistuneen tehtaan tuotantoa ryhtyi hoitamaan Ab Faner Oy, jonka perustajiin kuuluivat Aktiengesellschaft A.M. Luther ja englantilainen Venesta Ltd.

Lohjan vaneritehdasta laajennettiin 1920- ja 1930-luvuilla niin, että se oli vuonna 1939 Lohjan suurin työnantaja, joka tuotti vaneria yli 20 000 kuutiometriä vuodessa. Toisen maailmansodan aikana Ab Faner Oy siirtyi yksinomaan englantilaisen Venesta Ltd:n omistukseen.

Sotavuosien jälkeen Lohjan vaneritehdasta laajennettiin 1950-luvulla ja vuonna 1964 yhtiölle valmistui toinen vaneritehdas Punkasalmelle. Vanerikoivun hankintaongelmat johtivat kuitenkin siihen, että Venesta Ltd myi Ab Faner Oy:n Metsäliiton Teollisuus Oy:lle loppuvuodesta 1965.

Vuonna 1969 Lohjalle valmistui lastulevytehdas, joka käytti raaka-aineenaan vaneritehtaan tuottamaa jätepuuta. Vuonna 1973 Ab Faner Oy fuusioitiin Metsäliiton Teollisuus Oy:hyn ja yhtiön tehtaista muodostettiin kaksi yksikköä : Lohjan tehtaat ja Punkasalmen tehtaat. Molemmat tehtaat ovat edelleen vuonna 2013 toiminnassa (Metsä Wood, Lohjan Kerto-tehdas, Metsä Wood, Punkaharjun vaneritehdas).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]