FK Partizan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Partizan
Koko nimi Fudbalski klub Partizan
Perustettu 1945
Kenttä Stadion Partizana, Belgrad
– kapasiteetti 32 710
Sarja Serbian Superliiga
Puheenjohtaja Serbia Milorad Vučelić
Päävalmentaja Serbia Aleksandar Stanojević
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu

Fudbalski Klub Partizan on jalkapalloseura Belgradissa, Serbiassa.

Partizan perustettiin 4. lokakuuta 1945 osana Jugoslavian Partizan-urheiluliittoa. Seura on alkujaan Jugoslavian kansanarmeijan joukkue, mutta itsenäistyi omaksi seurakseen 1950-luvun alussa. Ensimmäisen kansainvälisen ottelunsa se pelasi 6. joulukuuta 1945 TsSKA Moskovaa vastaan. Partizanin tunnusvärit ovat musta ja valkoinen.

Partizan on Euroopan merkittävissä cup-kilpailuissa yltänyt parhaimmillaan mestarijoukkueiden cupin loppuotteluun kaudella 1965–1966.[1] Tuolloin se voitti ensimmäisellä kierroksella ranskalaisen Nantesin kahden ottelun yhteismaalein 4–2, toisella kierroksella saksalaisen Werder Bremenin yhteismaalein 3–1, puolivälierissä tšekkoslovakialaisen Sparta Prahan yhteismaalein 6–4 hävittyään ensimmäisen osaottelun vieraskentällä 4–1 ja välierissä englantilaisen Manchester Unitedin yhteismaalein 2–1.[2] Brysselissä pelatussa loppuottelussa espanjalaista Real Madridia vastaan Velibor Vasović vei Partizanin 55. minuutilla johtoon mutta Real Madrid voitti lopulta maalein 2–1.[3] Kausina 1955–1956 ja 1963–1964 Partizan ylsi mestarijoukkueiden cupissa puolivälieriin.[1]

Mestarien liigassa Partizan on yltänyt kahdesti lohkovaiheeseen.[1] Kaudella 2003–2004 se pelasi Real Madridin, FC Porton ja Olympique de Marseillen kanssa kotikentällään tasan mutta hävisi niistä jokaiselle vierasottelunsa ja jäi lohkossaan neljänneksi.[4] Kaudella 2010–2011 Partizan hävisi niin koti- kuin vieraskentälläkin Šah’tar Donetskille, Arsenalille ja Bragalle ja teki kuudessa ottelussaan vain kaksi maalia, yhden kummassakin ottelussa Arsenalia vastaan.[5]

Cup-voittajien cupissa Partizan pelasi puolivälierissä kaudella 1989–1990. UEFA-cupissa se on parhaimmillaan yltänyt neljännesvälieriin eikä ole menestynyt UEFA-cupia seuranneessa Eurooppa-liigassa sen paremmin.[1]

  • Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan mestari (11): 1947, 1949, 1960/1961, 1961/1962, 1962/1963, 1964/1965, 1975/1976, 1977/1978, 1982/1983, 1985/1986 ja 1986/1987
  • Jugoslavian liittotasavallan mestari (6): vuosina 1992/1993, 1993/1994, 1995/1996, 1996/1997, 1998/1999 ja 2001/2002.
  • Serbia ja Montenegron mestari (2): 2002/2003 ja 2004/2005
  • Serbian mestari (8): 2007/2008, 2008/2009, 2009/2010, 2010/2011, 2011/2012, 2012/2013, 2014/2015, 2016/2017
  • Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan cupin voitto (5): 1947, 1952, 1954, 1957 ja 1989
  • Jugoslavian liittotasavallan cupin voitto (4): 1992, 1994, 1998 ja 2001
  • Serbian cupin voitto (7): 2008, 2009, 2011, 2016, 2017, 2018, 2019
  • Jugoslavian supercup vuonna (1): 1989
  • Euroopan cupin kakkossija: 1966
  • Mitropa Cupin voitto: 1978
  • Uhrencup voitto: 1989
  1. a b c d FK Partizan Belgrade: Cup History Transfermarkt. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  2. European Champion Clubs' Cup: Knockout stage 65/66 Transfermarkt. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  3. Real Madrid – FK Partizan Belgrade 2:1 Transfermarkt. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  4. UEFA Champions League 03/04 Transfermarkt. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  5. UEFA Champions League 10/11 Transfermarkt. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]