Eugen Kyrenius
Eugen Karlovitsch Kyrenius (myös Jevgeni Karlovitš,[1] 23. joulukuuta 1867 - 18. maaliskuuta 1917 Pori)[2] oli suomalainen Venäjän keisarillisessa armeijassa palvellut upseeri. Hänet tunnetaan myös runoilija Eino Leinon serkkuna, joka asui lapsuusvuosinaan Leinon perheen luona Kajaanissa. Kyrenius murhattiin keväällä 1917 helmikuun vallankumouksen aikana tapahtuneiden upseerisurmien yhteydessä.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolassa syntyneen Eugen Kyreniuksen vanhemmat olivat eversti Karl Simeon Kyrenius ja venäläinen Olga Bestsennaja. Isän jäätyä leskeksi hän lähetti kesällä 1874 Eugenin Suomeen tätinsä Anna Emilia Lönnbohmin hoiviin. Lönnbohm oli Karl Simeon Kyreniuksen sisar ja Eino Leinon äiti. Eugen Kyrenius asettui perheen kotitaloon Kajaanin Hövelööseen, josta käsin hän kävi toisen tätinsä Olga Kyreniuksen pitämää kotikoulua. Kyreniusta kohdeltiin kuin perheen omaa lasta ja 11 vuotta nuorempi Eino Leino piti häntä isoveljenään. Kotikoulun jälkeen Kyrenius kävi viisi luokkaa Oulun lyseota, kunnes aloitti Haminan kadettikoulun syksyllä 1885.[3] Kouluaikoinaan Kyreniusta kiusattiin etnisestä taustastaan puoliksi venäläisenä.[4]
Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kyrenius valmistui kadettikoulusta vuonna 1892, jonka jälkeen hän palveli 15. ratsastavassa tykistöprikaatissa Kishinevissä. Vuosisadan vaihteessa hänet siirrettiin rajavartiostoon, jossa hän palveli Volotšyskissa, Sandomierzissa, Riikassa ja Pietarissa. Ensimmäisen maailmansodan alettua Kyrenius määrättiin Poriin Selkämeren rajavartioston komentajaksi sekä Porin kaupungin komendantiksi. Vuonna 1916 hänet ylennettiin everstiksi.[3] Joidenkin tietojen mukaan Kyrenius olisi ennen Poriin siirtoaan toiminut rykmentin komentajana Suomenlinnaassa.[4][5]
Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kyrenius murhattiin Porissa tsaari Nikolai II:N syrjäyttämisen jälkeen sunnuntaina 18. maaliskuuta 1917. Kyrenius oli juuri ennen kuolemaansa ilmoittanut hyväksyvänsä amiraali Adrian Nepeninin määräyksen uuden hallituksen tukemisesta ja sallinut suuren kansanjuhlan järjestämisen Kauppatorilla.[6] Tarkemmat tiedot hänen kuolemastaan ovat ristiriitaisia. Venäläinen upseeri Dmitri Kazantsev kertoo muistelmissaan, että Poriin oli lauantaina saapunut kaksi torpedovene Gaidamakilla palvellutta bolshevikkimatruusia, jotka olivat pitäneet jonkinlaisen "kiihotuskokouksen". Kazantsevin mukaan matruusit oli kutsunut Kyreniukselle henkilökohtaista kaunaa kantanut nostoväen mies. Kyreniuksen tehdessä kotitarkastuksen yhteydessä vastarintaa olisivat matruusit ampuneet hänet.[7] Björneborgs Tidningin ja Satakunnan Sanomien mukaan Kyrenius ammuttiin Eteläesplanadin eli nykyisen Eteläpuiston jalkakäytävällä neljällä revolverinlaukauksella. Kyseessä mainittiin olleen jonkinlainen väärinkäsitys, sillä vallankumouskomitea oli määrännyt Kyreniuksen ainoastaan vangittavaksi.[6][8] Surmaajiksi mainitaan kaksi Tampereelta edellisenä päivänä junalla saapunutta matruusia. Myös Toivo T. Kaila kertoo kahdesta Helsingistä lähetetystä bolshevikkimatruusista. Erään kuvauksen mukaan Kyreniuksen kohtaamat sotamiehet piirittivät hänet kadulla ja vaativat luovuttamaan aseensa. Kyrenius suostui luovuttamaan sen vain kasarmilla, jonka jälkeen hänet ammuttiin kadulle kolmella laukauksella.[7] Eino Leino puolestaan kertoo muistelmissaan, että Kyreniuksen surmasi häneltä rykmentin kassan avaimia vaatinut sotilasosasto. Leino kuitenkin mainitsee virheellisesti, että Kyrenius olisi surmattu Raumalla.[5] Kyrenius on ilmeisesti sama upseeri, jonka Olof Wahlberg mainitsee muistelmissaan tulleeksi ammutuksi Otavankadulla. Merisotilaat ampuivat Porissa myös kaksi vääpeliä Vladimirinkadulla (nyk. Otavankatu), joiden lisäksi 4. suomenmaalaisen rajajalkaväkipataljoonan komentaja eversti Rozenfelt ampui itsensä samana päivänä.[7]
Kyrenius on haudattu Käppärän hautausmaalle. Vuonna 1922 Kyreniuksen haudasta nousi lehdistössä kohu, kun Satakunnan Kansa väitti hänen haudallaan olevan takorautaisen ristin olevan varastettu Ulvilan hautausmaalta ja syytti "ryssiä" haudanhäväistyksesstä. Sosialidemokraattinen Uusi Aika puolestaan muistutti porvarien itse häpäisseen lähivuosina useita punakaartilaisten hautoja. Myöhemmin lehti kertoi, että risti oli laillisesti hankittu eräältä ulvilalaiselta kivityömieheltä, joka oli saanut tehtäväkseen korvata sen hautakivellä.[9][10]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eugen Kyreniuksen puoliso oli Elisabeth Lebedeff (s. 1871), jonka kanssa hän avioitui Kishinevissä vuonna 1894.[3]
Kyreniuksen veljiä olivat eversti Karl Edvard Kyrenius ja liikemies Paavo Kyrenius. Karl Edvard Kyrenius surmattiin Viipurissa syksyllä 1918 niin sanotun upseerien uimakoulun yhteydessä.[11] Veljesten isä eversti Karl Simeon Kyrenius kuoli luonnolliseen kuolemaan kotonaan Viipurissa samana päivänä jolloin Eugen Kyrenius murhattiin Porissa.[12]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kyrenius, Jevgeni Karlovitš Sotasurmasampo 1914–1922. 20.11.2019. Kansallisarkisto. Viitattu 4.5.2024.
- ↑ Eugen Kyreniuksen kuolinilmoitus. Björneborgs Tidning, 23.3.1917, nro 24, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.5.2024.
- ↑ a b c Piippo, Esko: Keinu, keinu Eino Leino : lapsuus- ja nuoruustarinat. Helsinki: Edico, 2010. ISBN 978-952-57085-0-9.
- ↑ a b Rajala, Panu: Virvatuli : Eino Leinon elämä, s. 71. Helsinki: WSOY, 2017. ISBN 978-951-04161-5-0.
- ↑ a b Leino, Eino: Elämäni kuvakirja : erään aikansa lapsen muistoja, mielialoja ja mietelmiä. Ensimmäinen nide (1878–95), s. 71–74. Helsinki: Otava, 1925. Kansalliskirjasto.
- ↑ a b Händelserna i Björneborg. Björneborgs Tidning, 20.3.1917, nro 23, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.5.2024. (ruotsiksi)
- ↑ a b c Westerlund, Lars; Kalleinen, Kristiina: ”Muut upseerisurmat vuonna 1917”, Venäläissurmat Suomessa 1914–22 : Osa 1. Sotatapahtumat 1914–22, s. 219–221. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 1/2004. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISBN 952-53544-3-1. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Viime päivät Porissa. Satakunnan Sanomat, 21.3.1917, nro 33, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.5.2024.
- ↑ Ryssäin muistoja Porin hautausmaalla. Satakunnan Kansa, 30.8.1922, nro 197, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.5.2024.
- ↑ Vieläkin ”ryssäin muistoista” Porin hautausmaalla. Uusi Aika, 5.9.1922, nro 201, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.5.2024.
- ↑ Westerlund 2004, s. 199-202.
- ↑ Kuolleita. Uusi Suometar, 21.3.1917, nro 78, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.5.2024.