EtCetera

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
EtCetera-kuoro kirkkokonsertissa

EtCetera on riihimäkeläinen gospelkuoro, jonka taiteellisena johtajana toimii Pekka Simojoki. Laulut ovat suurelta osin Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen käsialaa, mutta kuoron ohjelmistosta löytyy myös afrikkalaista musiikkia ja perinteistä gospelia. Keikoilla kuoroa säestää yhtye, jossa soivat muun muassa rummut, zembet, kitara, basso ja huilu.

EtCetera perustettiin 1990-luvun alussa ja sen toiminnasta vastaa EtCeteran Tuki ry.

EtCetera järjestää Riihimäen seurakunnan kanssa yhteistyössä joka toinen vuosi Big Light -tapahtuman. Lisäksi kuoro on järjestänyt Little Light -nimisiä iltoja yhdessä seurakunnan kanssa.

  • Matka on alkanut (1996)
  • On taivas auki (1998)
  • Aukaise verhot (2001)
  • Valoon päin (2005)
  • Suuri suunnitelma (2008)
  • Hola m'kweni (Rakastakaa toisianne) (2011)

Lisäksi EtCetera on mukana Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen Mysterion-levyllä (2004).

  • Matka on alkanut (1997)
  • On taivas auki (1999)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]