Espoon siltaonnettomuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Espoon siltaonnettomuus
Päivämäärä 11. toukokuuta 2023
Kellonaika 9.23
Tapahtumapaikka Tapiola, Espoo, Suomi
Syy Tutkinnan alla
Kuolleita 0
Loukkaantuneita 27

Espoon siltaonnettomuus tapahtui 11. toukokuuta 2023 Espoon Tapiolassa, kun väliaikaiseksi tarkoitettu vaneripintainen kävelysilta romahti rakennustyömaan vieressä.[1][2] Onnettomuudessa loukkaantui 27 koululaisryhmän jäsentä. Loukkaantuneet olivat pääosin alaikäisiä. Pääosa vammoista oli raajamurtumia, eikä kukaan saanut hengenvaarallisia vammoja.[3][4] Onnettomuustutkintakeskus selvittää sillan romahduksen syytä yhdessä poliisin kanssa.[2][5]

Turmapaikka

Silta oli Espoon kaupungin rakennuttama ja Renta Telineiden rakentama silta, joka oli tarkoitettu väliaikaiseksi Itätuulenkujan ylityspaikaksi.[5]

Noin 40 Kalasataman peruskoulun kahdeksannen luokan oppilasta ja henkilökunnan jäsentä olivat opetusretkellä, kun silta romahti.[6] Osa oppilaista ehti jo ylittää sillan ennen kuin se sortui ja noin 27 oppilasta sekä yksi opettaja putosivat noin viiden metrin matkan sortuneiden vanerilevyjen päälle.[4][7] Jotkut oppilaat kertoivat kuulleensa sillasta epämääräisiä ääniä ja sitten loukkaantuneiden oppilaiden itkua ja huutoa.[8]

Monet sillan lähistöllä asuvat ovat pitäneet siltaa jo pitkään vaarallisena. Silta oli tuntunut huojuvalta jo noin kuusi kuukautta ennen sen sortumista, ja siinä oli ollut pehmeitä kohtia.[1] Sillan rakentaneen konevuokraamo Renta Telineiden toimitusjohtaja Jarno Tuuri piti sillan sortumisen todennäköisenä syynä sitä, että tasojen sidontojen kiinnitykset pettivät.[5]

Pelastustoimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen hälytysajoneuvo oli kohteessa noin viidessä minuutissa, jolloin onnettomuudesta annettiin suuronnettomuushälytys HUS-alueen sairaaloihin. Paikalle hälytettiin kymmeniä pelastusyksiköitä ja ensihoidon yksiköitä ainakin Länsi-Uudenmaan, Keski-Uudenmaan ja Helsingin pelastuslaitokselta, lisäksi FinnHEMS01 vastasi hälytykseen poikkeuksellisesti kahdella yksiköllä. Yhteensä 24 loukkaantunutta kuljetettiin HUSin sairaaloihin: kahdeksan Uuteen lastensairaalaan, kuusi Siltasairaalaan, kuusi Jorvin sairaalaan ja neljä Peijaksen sairaalaan.[9] Leikkaushoitoa vaativia vammoja todettiin seitsemällä potilaalla.[10]

Onnettomuuden jälkeen poliisi ja Onnettomuustutkintakeskus aloittivat omat tutkimuksensa.[11] Poliisi käynnisti tutkinnan vaaran aiheuttamisesta ja vammantuottamuksesta, mutta asiasta ei epäillä ketään.[4][11] Onnettomuustutkintakeskus arvioi, että selvitys voi kestää 6–12 kuukautta.[11] Alustavan näkemyksen mukaan kaksi poikittaista palkkia putosivat, minkä jälkeen sillan kävelytasot sortuivat.[4] Kuudelle ihmiselle jäi onnettomuudesta pysyvää terveydellistä haittaa.[12]

Onnettomuustutkintakeskuksen kesäkuussa 2023 julkaiseman väliraportin mukaan sillan suunnittelussa ja toteutuksessa oli monia puutteita: Sillalle ei ollut tehty rakennuslaskelmia, monet sen osat olivat liian heikkoja ja siinä oli käytetty eri valmistajien osia. Silta oli toteutettu rakennustyömaiden telinekäytäntöjen mukaisesti eikä yleiseksi kulkusillaksi, ja sen kantavuus oli moninkertaisesti vaadittua heikompi[12]. Sillan poikittaispalkkien kiinnitysosista puuttuivat lukituspultit. Lisäksi Onnettomuustutkintakeskus totesi, että sekä pysyvien että väliaikaisten siltojen viranomaisvalvonta on puutteellista.[13][14]

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ilmoitti lähes heti onnettomuuden jälkeen, että kaikki Espoon rakenteet tulisi tarkastaa välittömästi.[15] Helsingin pormestari Juhana Vartiainen ilmoitti, että kaikki Helsingin rakenteet tullaan tarkastamaan.[15]

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmoitti Twitterissä pitävänsä tapahtumia pysäyttävänä ja kertoi, että tuen ja avun antaminen on tärkeää.[16] Pääministeri Sanna Marin piti Espoon tapahtumaa järkyttävänä.[16]

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä pahoitteli onnettomuutta sanoen, että ”tällaista ei saisi tapahtua” ja että silta on kaupungin vastuulla.[15] Hän myös toivotti onnettomuudessa loukkaantuneille ja heidän omaisilleen voimia.[15]

  1. a b Siltaromahdus Espoossa | Asukkaat kertovat: Kävelysilta vaikuttanut jo pitkään vaaralliselta Helsingin Sanomat. 11.5.2023. Viitattu 11.5.2023.
  2. a b Tältä näyttää Espoossa romahtanut silta: ohut puumateriaali kannatteli jalankulkijoita Yle Uutiset. 11.5.2023. Viitattu 11.5.2023.
  3. Suora lähetys: Kävely­silta romahtanut Espoossa – loukkaantuneita 27, kuuluvat koululais­ryhmään Ilta-Sanomat. Viitattu 11.5.2023.
  4. a b c d Otkes: Sillan kaksi poikittaista palkkia putosi ja sitten kävely­tasot romahtivat Helsingin Sanomat. Viitattu 11.5.2023.
  5. a b c Siltaromahdus Espoossa | Turmasillan rakentaja kertoo, mistä onnettomuus todennäköisesti johtui Helsingin Sanomat. 11.5.2023. Viitattu 11.5.2023.
  6. Silta romahti Espoon Tapiolassa: 24 ihmistä loukkaantui, kenelläkään ei hengenvaaraa Yle Uutiset. 11.5.2023. Viitattu 18.5.2023.
  7. Kävelysilta romahti Espoossa – silminnäkijä kuuli turmapaikalla ritinää, jota seurasi kova huuto Ilta-Sanomat. 11.5.2023. Viitattu 11.5.2023.
  8. Siltaromahdus Espoossa | Täpärästi onnettomuuden välttänyt silminnäkijä: Romahdusta edelsi outo ääni Helsingin Sanomat. 11.5.2023. Viitattu 11.5.2023.
  9. Espoossa tapahtuneessa suuronnettomuudessa suurimmalla osalla potilaista raajavammoja HUS. Viitattu 14.5.2023.
  10. Yli puolet Espoon suuronnettomuuden potilaista päässyt kotiin HUS. Viitattu 14.5.2023.
  11. a b c Tämän tiedämme Espoon kävelysillan romahduksesta: 24 ihmistä sairaalaan, suurin osa loukkaantuneista nuoria, Otkes tutkii Yle Uutiset. 11.5.2023. Viitattu 11.5.2023.
  12. a b Välimaa, Mikko: Onnettomuustutkijalta tiukka kommentti Espoon Tapiolan siltaromahduksesta – "Kenellekään ei tullut mieleen, että kyseessä on erittäin vaativa kadun ylittänyt silta" Vantaan Sanomat. 28.2.2024. Viitattu 29.2.2024.
  13. Heikoin lenkki petti Yle Uutiset. 6.6.2023. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 7.6.2023.
  14. Espoon siltaonnettomuus: sillan suunnittelussa ja toteutuksessa puutteita 6.6.2023. Helsinki: Onnettomuustutkintakeskus. Viitattu 7.6.2023.
  15. a b c d Näin tapahtumat Espoossa etenivät: ensimmäinen ambulanssi oli paikalla viisi minuuttia sen jälkeen kun silta oli romahtanut Yle Uutiset. 11.5.2023. Viitattu 11.5.2023.
  16. a b Presidentti Sauli Niinistö Espoon siltaonnettomuudesta: ”Tuen ja avun tarjoaminen on nyt tärkeää” Yle Uutiset. 11.5.2023. Viitattu 11.5.2023.