Esa Maaranen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esa Kalervo Maaranen (27. elokuuta 1953 Lauritsala13. elokuuta 2023 Tampere[1]) oli suomalainen Aamulehden pitkäaikainen urheilutoimittaja.[2][3]

Maaranen valmistui historianopettajaksi Tampereen yliopistosta. Hän tuli Aamulehteen kesätoimittajaksi 1979 ja vakinaiseksi toimittajaksi 1983. Maaranen oli työssä Aamulehden urheilutoimituksessa vuoteen 2017 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle. Hän kirjoitti Aamulehteen vielä eläkkeellä ollessaan, ja viimeisen Kuninkuusraveja käsitelleen juttunsa hän kirjoitti Aamulehteen 6. elokuuta 2023, viikkoa ennen kuolemaansa.[2][3]

Maaranen oli Tampereen urheilutoimittajien kerhon puheenjohtajana 1995–2023, ja hän toimi myös 1980- ja 1990-luvuilla kerhon varapuheenjohtajana, rahastonhoitajana ja sihteerinä. Suomen urheilutoimittajien liitossa Maaranen oli liiton hallituksen jäsenenä 1995–2008, varapuheenjohtajana 2002–2004 ja puheenjohtajana 2004–2008. Maaranen sai Liikuntakulttuurin ja urheilun kultaisen ansioristin vuonna 2021. Hänet palkittiin Urheilutoimittajain liiton kultaisella ansiomerkillä, ja hänestä tuli liiton kunniajäsen vuonna 2016.[2][3]

Maaranen harrasti nuorempana koripalloa, jalkapalloa ja jääkiekkoa. Myöhemmin hän pelasi golfia ja voitti muun muassa Suomen urheilutoimittajien mestaruuden.[2]

Esa Maaranen kuoli 69-vuotiaana elokuussa 2023 Hatanpään sairaalassa Tampereella.[2][3]