DQ (laulaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
DQ esittämässä ”Drama Queen” -kappaletta Eurovision laulukilpailussa Helsingissä

DQ (oikealta nimeltään Peter Andersen, s. 1973 Næstved) on tanskalainen laulaja ja drag queen. Hän oli Tanskan euroviisuedustaja Helsingissä 2007 kappaleellaan ”Drama Queen”. Kappale karsiutui semifinaalissa.[1]

Peter Andersen on tehnyt dragshoweja vuodesta 2001. Laulajan ura alkoi Tina Turner Jam -ryhmässä 1997. Vuonna 1998 hän julkaisi ensimmäisen singlensä, ”MissTerious”, minkä jälkeen seurasi albumi ”Rock’n’Dance” vuonna 2000. Ryhmä on myöhemmin vaihtanut nimen Turn On Tinaksi.

Tanskan euroviisukarsinnoissa 2007 Peter Andersen karsiutui ensin finaalista, mutta pääsi sittenkin mukaan ns. villillä kortilla, Tanskan yleisradioyhtiö DR:n P3-kanavan äänestyksessä. Finaalissa hän vei voiton ja pääsi näin edustamaan Tanskaa Euroviisujen finaaliin Helsinkiin.

Hän on myös myöhemmin julkaissut levyn Drama Queen. Eurovision-aikana hän asui Scandic-hotel Grand marinassa, Helsingissä.lähde?

  1. Helsinki 2007 - Semi-Final eurovision.tv. Viitattu 5.7.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.