Clare Torry

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Clare Torry
Torry vuonna 2003.
Torry vuonna 2003.
Henkilötiedot
Syntynyt29. marraskuuta 1947 (ikä 76)
Marylebone, Lontoo
Muusikko
Taiteilijanimi Alice Pepper
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1960-luvulta alkaen
Tyylilajit pop, soul, soft rock[1]
Soittimet laulu

Clare H. Torry (s. 29. marraskuuta 1947) on brittiläinen laulaja, joka tunnetaan parhaiten Pink Floydille laulamastaan ja säveltämästään ”The Great Gig in the Sky” -kappaleesta. Torry myös levytti version Dolly Partonin kappaleesta ”Love Is Like a Butterfly”, joka toimi BBC:n Perhosia-sarjan (1978–1983) tunnusmusiikkina.

Torry syntyi Lontoon Marylebonessa vuonna 1947.lähde? 1960-luvun loppuun mennessä hän oli aloittanut uran laulajana. Hän esitti pääasiassa cover-versioita tunnetumpien laulajien kappaleista[2] ja lauloi useilla Top of the Pops -albumeilla.[3]

Vuonna 1972 Alan Parsons pyysi Torryä osallistumaan Pink Floydin The Dark Side of the Moon -albumin äänityksiin. Parsons oli aiemmin kuullut Torryn laulamia kappaleita ja piti hänen äänestään. Torry esitti sanattoman laulun Richard Wrightin säveltämässä kappaleessa ”The Great Gig in the Sky”.[2] Äänityspäivä osui sunnuntaille, joten Torrylle maksettiin kappaleesta kaksinkertainen palkkio, 30 puntaa[3] eli vuoden 2020 rahassa noin 380 euroa.[4][5] Yhtyeen jäsenet lahjoittivat hänelle myös kaksi konserttilippua. Vuonna 1973 Torry lisäksi esitti ”The Great Gig in the Skyta” Pink Floydin konserteissa.[3]

Vuosina 1967–1983 Torry julkaisi seitsemän singleä. Joukossa oli myös hänen omia sävellyksiään.[6] Ainakin yhden kappaleen hän julkaisi salanimellä Alice Pepper. Singlejen ohella Torry lauloi mainoksissa, TV:ssä ja elokuvissa.[1] Vuonna 1975 hän näytteli pienen roolin TV-elokuvassa Demolition Man. Vuosina 1978–1983 Torryn versiota Dolly Partonin ”Love is Like a Butterflysta” käytettiin Perhosia-TV-sarjan tunnusmusiikkina.[7]

Vuonna 1979 Torry lauloi The Alan Parsons Projectin albumilla Eve[8] ja vuonna 1987 Pink Floydin basistin Roger Watersin sooloalbumilla Radio K.A.O.S..[3] 1990-luvun alussa Torry ajoittain vieraili Pink Floydin konserteissa laulajana.[3]

2000-luvun alussa Torry haastoi Pink Floydin ja levy-yhtiö EMIn oikeuteen ”The Great Gig in the Skyn” oikeuksista. Alun perin kappale merkittiin Watersin nimiin, mutta Torryn mukaan hänen omalaatuisella laulusuorituksellaan oli keskeinen rooli kappaleen sävellystyössä. Oikeus piti Torryn vaatimuksia perusteltuina ja riita sovittiin lopulta oikeussalin ulkopuolella. Sopimuksen yksityiskohtia ei paljastettu julkisuuteen,[9] mutta Torry on vuodesta 2005 lähtien merkitty laulumelodian säveltäjäksi.[9][10] Kyseessä oli Britannian ensimmäisiä kantajan hyväksi ratkenneita oikeusjuttuja, joissa päätettiin yli 30 vuotta vanhan kappaleen tekijänoikeuksista.[9]

Torry julkaisi vuonna 2006 kokoelmalevyn Heaven in the Sky. Se sisältää 18 kappaletta vuosilta 1967–1984. Torryn soolosinglejen ohella joukossa on mainoslauluja, televisio-ohjelmien tunnussävelmiä ja elokuvien ääniraidoilta otettuja kappaleita. AllMusicin arvostelussa Torryn laulua kuvailtiin enimmäkseen päteväksi mutta kappalemateriaalia epätasaiseksi. ”Parhaat osuudet ovat kuitenkin vaikuttavia”, ja albumi saa arvosanaksi 3,5 tähteä viidestä mahdollisesta.[1]

Vuonna 2010 Torrylle myönnettiin BASCA Gold Badge -palkinto.[11]

A-puoli B-puoli Vuosi Levy-yhtiö Huomautuksia
”The Music Attracts Me” (Torry) ”It Takes One to Make the Other Cry” (Torry) 1967 Fontana
”Unsure Feelings” (Torry) ”The End of a Lifetime” (Torry) 1967 Fontana
”Love for Living” (Torry) ”Love Tomorrow, Love Today” (Torry) 1969 Decca
”Saunders Ferry Lane” (Tooley - Whitehead) ”Saunders Ferry Lane” (Tooley - Whitehead) 1967 Fontana Nimellä Clare.
”Walking in Lee Jeans” (Mary Boduin) ”Mean Jeans” (Sledge Music) 1975 Lee Jeans Nimellä Claire Torry, B-puolen esittäjä Sounds Aquarian.
”Nearly a Part of Me” ”Believe in Me” 1980 Harvest
”Love Is Like a Butterfly” (Dolly Parton) ”Adagio in G Minor” (Tomaso Albinoni) 1981 EMI
”Un Momento” (Torry) ”I Know What I Like Best” (Torry) 1983 Vogue Nimellä Clare.
Albumi Ajankohta Levy-yhtiö Huomautuksia
Heaven in the Sky 21. helmikuuta 2006 RPM Records Kokoelma vuosina 1967–1984 julkaistua materiaalia.
Kappale Albumi Yhtye Vuosi
”The Great Gig in the Sky” (Wright / Torry) The Dark Side of the Moon Pink Floyd 1973
”Don’t Hold Back” (Parsons / Woolfson) Eve The Alan Parsons Project 1979
”Home” (Waters) & ”Four Minutes” (Waters) Radio K.A.O.S. Roger Waters 1987

Luettelo ei ole täydellinen.

  1. a b c Unterberger, Richie: Clare Torry: Heaven in the Sky. AllMusic. Viitattu 4.11.2020.
  2. a b Harris, John:"Dark Side" at 30: Alan Parsons. (”She had done a covers album; I can remember that she did a version of ’Light My Fire.’ I just thought she had a great voice. When the situation came up, they started head-scratching, saying, ’Who are we going to get to sing on this?’ I said, ’I've got an idea -- I know this girl.’ She came, and in a couple of hours it was all done. She had to be told not to sing any words: when she first started, she was doing "Oh yeah baby" and all that kind of stuff, so she had to be restrained on that. But there was no real direction -- she just had to feel it.”) Rolling Stone, 12.3.2003. Viitattu 4.11.2020.
  3. a b c d e Harris, John: Clare Torry - October 2005 - Brain Damage exclusive. Brain Damage, lokakuu 2005. Viitattu 4.11.2020.
  4. Value of 1972 British Pounds today. ”£30 in 1972 -> £343.18 in 2020”. Inflation Tool. Viitattu 4.11.2020.
  5. 343.18 GBP British Pound Sterling to EUR Euro. ”343.18 GBP = 380.78 EUR”. Currency Rate. Viitattu 4.11.2020.
  6. Clare Torry. Discogs. Viitattu 4.11.2020.
  7. Clare Torry. Internet Movie Database. Viitattu 4.11.2020.
  8. ”Don’t Hold Back” (Eve). The Alan Parsons Project, Arista, 1979.
  9. a b c Seventies singer claims back spotlight. Freelance UK, 14.4.2005.
  10. ”Sisäkansi” (The Dark Side of the Moon, vinyyli-uusintapainos). Pink Floyd, Pink Floyd Records, 2016.
  11. BASCA Gold Badges handed out. CMU, 21.10.2010. Viitattu 4.11.2020.