Christian Oesch

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Christian Oesch
Henkilötiedot
Syntynyt24. marraskuuta 1860
Schwarzenegg, Sveitsi
Kuollut25. marraskuuta 1935
Sortavala
Kansalaisuus Sveitsi, Suomi
Aiheesta muualla
Kotisivu

Christian Oesch [öš] (24. marraskuuta 1860 Schwarzenegg, Sveitsi25. marraskuuta 1935 Sortavala, Suomi)[1] oli sveitsiläinen vuonna 1879 valtion kutsusta Suomeen saapunut meijeristi, jonka päätehtävä oli maidonjalostuksen ja karjatalouden ohjaaminen Pohjois-Karjalassa Tohmajärvellä.

Christian Oesch omisti useita suuria meijeriliikkeitä ja häntä on pidetty Suomen meijeriteollisuuden uranuurtajana.[2] Hän oli myös vuodesta 1910 alkaen toimineen Suomen Juustonvalmistajain Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja.[3]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oesch toimi Karjalankannaksella aluksi meijerinhoitajana Valkjärvellä Veikkolan kruununtilalla. Sen jälkeen Oesch vuokrasi Ivaskan hovin meijerin Räisälässä ja toimi 1890-luvun alkuvuosina tilanhoitajana Pyhäjärven Taubilassa. Hän hankki vuonna 1894 Tohmajärven Kemiestä tilan ja perusti seuraavana vuonna oman voi- ja juustomeijerin, jonka yhteydessä toimi valtion meijerikoulu. Oeschien juustomeijerit laajenivat myöhemmin 1910–1920-luvuilla Hämeeseen, Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen. Christian Oeschin pojista Werner ja Uno Oesch omistivat tai vuokrasivat yksityisiä kartanomeijereitä Perniössä, Eurajoella, Kalvolassa, Orimattilassa ja Kangasalla.[4]

Tohmajärven keskustassa sijaitsevat Oeschintie ja Oeschinkuja, joista jälkimmäinen kulkee Oeschin entisen juustomeijerin tuntumasta.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christian Oeschin aviopuoliso oli Anna Barbara Oesch (o.s. Stegmann, 16. maaliskuuta 1860 Aettenbühl, Sveitsi – 4. lokakuuta 1917 Sortavala). Heidän lapsensa olivat Ernst Friedrich Oesch; Emil Gotthold Oesch; Werner Christian Oesch; Hans Arthur Oesch; Uno Walter Oesch; Karl Lennart Oesch; Edit Johanna Vaarala; Ester Amalia Puhakka ja Anna Martta Waris.[4]

Lennart Oesch on tunnettu Suomen armeijan kenraaliluutnanttina talvisodassa ja jatkosodassa sekä Mannerheim-ristin ritarina (n:o 131). Ester Puhakan puoliso oli ministeri Yrjö Puhakka (1888–1971) ja pojat everstiluutnantti, hävittäjälentäjä ja Mannerheim-ristin ritari (n:o 175) Olli Puhakka sekä tekniikan professori Lauri Puhakka. Martta Wariksen puoliso oli professori ja Turun yliopiston rehtori Harry Waris (1893–1973).[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suvun historia, Sukuseura Oesch. Viitattu 16.7.2022.
  2. Helsingin Sanomat: Kuolleita. Numero 321, sivu 8. 27.11.1935. Viitattu 27.1.2023.
  3. Suomen Juustonvalmistajain Yhdistys: SJY:n historiaa. Viitattu 27.1.2023.
  4. a b c Sukuseura Oesch 1994: Oesch-suku Suomessa. ISBN 952-90-5874-8.