Boris Berlin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Boris Berlin (27. toukokuuta 1907 Harkova24. maaliskuuta 2001 Toronto) oli venäläissyntyinen, sittemmin kanadalaistunut ja uuden asuinmaansa kansalaisuuden vuonna 1931 saanut säveltäjä ja pianopedagogi. Hän opiskeli Sevastopolissa, Genevessä ja Berliinissä. Hänen opettajiaan viimeksi mainitussa kaupungissa olivat Mark Hambourg ja Leonid Kreutzer.[1]

Berlin aloitti uransa pianistina, joka esiintyi Saksassa ja Sveitsissä, mutta keskittyi pian pianopedagogiikkaan. Hän opetti ensin Hampurissa, sittemmin The Royal Conservatory of Musicissa Torontossa (vuodesta 1928) ja Toronton yliopistossa (vuodesta 1970). Berlin kirjoitti yli kaksikymmentä pedagogista teosta. Hänen johdollaan opiskelivat muiden muassa Louis Applebaum, Dorothy Sandler-Glick, Gwen Beamish MacMillan, Kenneth MacMillan, Bernadene Blaha, Andrew Markow, Adrienne Shannon, Christina Petrowska, Geraldine Schuster-Leder, Peter C. Simon, Lydia Wong, Rudy Toth ja Norman Amadio.[1]

Berlin sai vuonna 2000 Kanadan ritarikunnan upseerin arvon, mutta menehtyi ennen seremoniaa, jossa arvo olisi virallisesti annettu.[1]