Barney Kessel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Barney Kessel

Barney Kessel (17. lokakuuta 1923 Muskogee, Oklahoma, Yhdysvallat6. toukokuuta 2004 San Diego, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen jazzkitaristi. Hän aloitti keikkailun paikallisten yhtyeiden kanssa teini-ikäisenä. Vuonna 1947 Kessel levytti Charlie Parkerin kanssa Relaxin at Camarillo -sessioissa Dial Recordsille. 1950-luvun alussa Kessel sai kuuluisuutta Oscar Petersonin trion kitaristina. Oscar Peterson Trio teki menestyksekkäitä kiertueita myös Yhdysvaltain ulkopuolella, minkä ansiosta Kessel sai myös kansainvälistä kuuluisuutta.

1960-luvulla Kessel oli paljon käytetty sessiokitaristi yhdysvaltalaisissa studioissa ja hän oli mukana studiomuusikoiden The Wrecking Crew -ryhmässä. Kesselin kitaransoittoa voi kuulla muun muassa Julie Londonin tunnetuksi tekemällä kappaleella "Cry Me a River". Studiomuusikkona hän soitti muun muassa Phil Spectorin, Beach Boysin ja Monkeesin levytyksissä.

Kessel on kitaristien keskuudessa arvostettu muusikko harmonisen ja hienostuneen tyylinsä ansiosta. Kessel voitti parhaan kitaristin tittelin useissa Esquiren, Down Beatin ja Playboyn muusikkoäänestyksissä vuosien 1947 ja 1960 välillä. The Who -yhtyeen johtaja ja kitaristi Pete Townshend levytti vuonna 1983 julkaistulle Scoop-albumilleen kunnianosoituksena Kesselille instrumentaalikappaleen "To Barney Kessel". Kessel itse oli levyttänyt ensilevylleen kunnianosoituksen omalle kitaristiesikuvalleen, "Salute to Charlie Christian".

Vuonna 1961 Gibson toi markkinoille Barney Kessel -kitaramallin. Sen valmistus jatkui vuoteen 1973 asti. Levytysten lisäksi Kessel julkaisi useita kitaransoitonoppaita. Maurice Summerfield on kirjoittanut Kesselistä kirjan Barney Kessel Jazz Legend.

Kessel halvaantui vuonna 1992, minkä jälkeen hänen terveytensä heikkeni. Hän kuoli 80 vuoden ikäisenä aivokasvaimeen kotonaan San Diegossa Kaliforniassa.


  • Vol. 1: Easy Like (Contemporary Records, 1953/1955)
  • Vol. 2: Kessel Plays Standards (Contemporary Records, 1954/1955)
  • Vol. 3: To Swing or Not to Swing (Contemporary Records, 1955)
  • Music to Listen to Barney Kessel by (Contemporary Records, 1956)
  • The Poll Winners (Contemporary Records, 1957) mukana myös Shelly Manne, Ray Brown
  • Let's Cook! (Contemporary Records, 1957)
  • The Poll Winners Ride Again (Contemporary Records, 1958) mukana myös Shelly Manne, Ray Brown
  • Kessel plays Carmen (Contemporary Records, 1958)
  • The Poll Winners Three! (Contemporary Records, 1959) mukana myös Shelly Manne, Ray Brown
  • Some Like It Hot (Contemporary Records, 1959) mukana myös Art Pepper
  • The Poll Winners - Exploring the Scene! (Contemporary Records, 1960) mukana myös Shelly Manne, Ray Brown
  • Barney Kessel's Swingin' Party at Contemporary (Contemporary Records, 1960)
  • Workin' Out with the Barney Kessel Quartet (Contemporary Records, 1961)
  • Feeling Free (Contemporary Records, 1969) mukana myös Bobby Hutcherson, Elvin Jones
  • The Poll Winners - Straight Ahead (Contemporary Records, 1975) mukana myös Shelly Manne, Ray Brown
  • Solo (Concord Records, 1981)
  • Spontaneous Combustion (Contemporary Records, 1987) mukana myös the Monty Alexander Trio
  • Red Hot and Blues (Contemporary Records, 1988) mukana myös Bobby Hutcherson, Kenny Barron, Rufus Reid, Ben Riley