Koordinaatit: 6°1′S, 12°25′E

Banana (Kongo)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Banana

Banana

Koordinaatit: 6°1′S, 12°25′E

Valtio Kongon demokraattinen tasavalta
Maakunta Keski-Kongo
Väkiluku 3 100


















Banana on satamakaupunki Atlantin rannikolla, Kongo-joen suulla Kongon demokraattisessa tasavallassa. Bananan asukasluku on noin 3 100.[1] Se on hallinnollisesti osa Muandaa, joka sijaitsee noin 15 kilometriä pohjoiseen.

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Banana sijaitsee niemekkeellä Kongo-joen suiston pohjoisrannalla. Lännessä on Atlantin valtameri rannikon öljykenttineen. Bananasta lähtee 390 kilometriä pitkä öljyputki Kinshasaan. Idässä Kongo-joki muodostaa laajan suistoalueen. Joki on purjehduskelpoinen Matadiin saakka. Etelässä, jokisuiston vastapuolella, noin 20 kilometrin päässä on Angola ja Soyon kaupunki. Pohjoisessa sijaitsee Muanda ja Angolalle kuuluva Cabindan kaistale.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Banana oli paikallinen orjakaupan keskus 1800-luvulla. Kaupunkia ja sen satamaa kehitettiin huomattavasti 1970- ja 1980-luvuilla ja sinne rakennettiin muun muassa rautatie.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Banana Encyclopedia Britannica. Viitattu 19.12.2016.