Bamum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee historiallista valtiota. Muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Bamum
1600-luku – 1902


Bamum Kamerunin kartalla.

Valtiomuoto Monarkia
Pääkaupunki Foumban
Edeltäjä 18 heimoaluetta
Seuraaja Saksan Kamerun

Bamum oli bamumien muodostama historiallinen valtio. Se käsitti Mbam- ja Nun-jokien välisen alueen nykyisessä Kamerunissa. Pääkaupunkina toimi Foumban.

Bamumit siirtyivät alueelle 1600-luvun tienoilla. Ensimmäinen hallitsija oli Ntšare, joka yhdisti 18 heimopäällikön alueet. Hän kävi sotaa Adamawasta tulleita fulbeja vastaan. Lopullisesti valtakunta muodostui 1700-luvun lopulla Mbusombvon hallituskaudella. Hallitsijan eli mfun ohella valtaa käytti hänen äitinsä sekä ylimystön muodostama neuvosto. 1700–1800-luvuilla alueella kehittyi feodalismi. Talonpojat joutuivat maaorjan asemaan ja samalla muodostui perinnöllinen aristokratia. Vanhastaan esiintyi myös orjuutta.[1]

Ibrahim Njoyan hallituskaudella (noin 1888–1922) Bamumissa kehittyivät käsityöammatit ja korkealaatuinen taide. Bamumin kieltä varten luotiin omaperäinen kirjoitusjärjestelmä, ns. bamum-kirjoitus, jota opetettiin kouluissa. 1800-luvun lopulla alueelle levisi islam ja 1900-luvun alussa kristinusko. Vuonna 1902 valtakunta liitettiin Saksan siirtomaahan Kameruniin. Vuonna 1922 siitä tuli osa Ranskan Itä-Kamerunia.[1]

  1. a b Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 1, s. 308. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.