Avoin oppimisympäristö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Avoin oppimisympäristö tarkoittaa oppimisympäristöä, jossa pyritään saamaan aikaan optimaalinen joustavuus ajan, paikan, menetelmien, toteutustapojen ja oppimissisältöjen suhteen. Perusteoria on, että opiskelu muuttuu "opiskelijakeskeisemmaksi" perinteisen opettaja- ja oppilaitoskeskeisyyden sijasta. Perinteisempää, koulumaista oppimisympäristöä kutsutaan "suljetuksi".[1] Avoin oppimisympäristö on kuitenkin käsitteenä hyvin laaja. Siihen liitetään fyysisten ja virtuaalisten tilojen lisäksi myös teknologia, sosiaalinen ympäristö, verkostot ja mentaalinen ilmapiiri. Kaikki nämä nähdään tekijöinä, jotka vaikuttavat oppijan motivaatioon ja aktiivisuuteen. [2]

Virtuaalinen oppimisympäristö eli oppimisalusta ei sellaisenaan takaa oppimisen avoimuutta ja kontekstuaalisuutta. Oppimisalusta voi vapauttaa ajasta ja paikasta ollen samalla suljettu muiden tekijöiden suhteen. Uusi teknologia kuitenkin mahdollistaa oikein käytettynä oppimisympäristöjen optimaalisen avoimuuden, ja ratkaisee myös monia käytännön didaktisia haasteita (esim. keskusteluryhmien mahdollistama yhteistoiminnallinen ryhmässä oppiminen ajasta ja paikasta riippumatta).[1]

Viimeaikoina on Suomessa keskusteltu & julistettu tutkimuksia ongelmista jotka liittyy avoimeen oppimisympäristöön. Erityisesti korostetaan ongelmia jotka liittyy ääniympäristöön. Korostunut ääniympäristö on vaikuttanut negatiivisesti opiskelijoiden kykyyn keskittyä. [3][4]

  1. a b Manninen, Jyri & Pesonen, Senja: Uudet oppimisympäristöt. Aikuiskasvatus, 1997, nro 4, s. 267-274. (suomeksi)
  2. Vainoa, Leena & Viteli Jarmo (2012) Matkalla kohti avointa oppimisympäristöä. Teoksessa Mika Sihvonen & Kirsisaloniemi (toim.) Apuja aktiivisuuteen, välineitä verkostoihin. Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -kehittämisohjelman hankkeiden hyviä ja lupaavia käytäntöjä. Julkaisija Hämeen ammattikorkeakoulu, Hämeenlinna. ISBN: 978-951-784-566-3. Sivu 11.
  3. [1]
  4. [2] (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.