Avaruusruoka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Avaruusruokaa

Avaruusruoka on ruokaa, jota astronautit syövät avaruudessa. Juri Gagarin oli ensimmäinen avaruudessa ruokaillut ihminen. Gagarinin ruoka oli hammastahnaputkilon muotoisiin pakkauksiin pakattua nestemäistä tahnaa sekä suklaakastiketta.[1]

Avaruusruoalle on luokituksensa: juomat, tuoreruoat (2 päivän säilymisaika), luonnollisessa muodossa olevat (pähkinät, myslipatukat), lämpökäsitellyt, keskiverrosti kosteat sekä uudelleenkosteutettavat.[1]

Avaruusruoan kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mercury-projektiin kuuluneet astronautit 1960-luvun alussa ottivat avaruuteen mukaansa pakastekuivattua ruokaa jauhemuodossa ja napostelukokoisina kuutioina. Tässä muodossa oleva ruoka ei ollut suosittua astronauttien keskuudessa, sillä sen valmistaminen oli hankalaa.[2]

Gemini-projektin aikaan 1960-luvun puolessa välissä pakastekuivattu ruoka oli kehittynyt. Astronauteille oli nyt tarjolla muun muassa katkarapucocktaileja, paahtoleipää, kanaa, vihanneksia ja vanukasta. Valikoima laajeni entisestään myöhempiä lentoja varten. Astronauttien käytössä oli nyt myös lämmintä vettä, mikä helpotti ruoan valmistamista.[2]

Nykyään astronauttien avaruusruoka on tehty samalla periaatteella, kuin Yhdysvaltain armeijan sissimuonapakkaukset. Tarjolla on myös kuivattua ruokaa ja suoraan pakkauksesta tarjoiltavaa lämpökäsiteltyä ruokaa. Ruokavalikoima on laajentunut kokonaisiin aterioihin. Kaikkea huoneenlämmössä säilyvää voidaan nykyään syödä avaruudessa.[2]

Ruokavalikoiman erot maiden välillä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisen avaruusvaltion oma ruokakulttuuri seuraa myös avaruuteen. Kun Yhdysvaltain astronautit syövät aamiaiseksi munakasta ja pekonia, Venäjän kosmonautit syövät kalaa. Venäjä myös suosii enemmän tölkkejä avaruusruoan säilömiseen. Kosmonauttien avaruusruokavalioon kuuluvat myös erilaiset keitot, lampaanliha, borssi, gulassi ja sampi.[2]

Näytteitä venäläisestä avaruusruoasta.

Kiinalaiset toivat ensimmäisellä lennollaan avaruuteen yuxiang-possua, kung pao -kanaa, riisiä ja kiinalaista yrttiteetä, japanilaiset puolestaan sushia, ramen-nuudeleita, yokania ja japaninaprikoosilla maustettua riisiä.[2]

  1. a b Söisitkö kuin astronautti? 10 ällistyttävää faktaa avaruusruoasta mtvuutiset.fi. 14.10.2012. Viitattu 31.8.2019.
  2. a b c d e Space Food Space Foundation Discovery Center. Space Foundation. Viitattu 6.7.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]