Asemapäällikkö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Asemapäällikön hihalaatta, virkapuku M50.

Asemapäällikkö on VR:n käytöstä poistunut rautatiealan ammatti. Asemapäällikkö toimii kunkin liikennepaikan vastuullisena päällikkönä. Hänen kauttaan kulkee kaikki toiminta asemalla. Asemapäällikön pätevyysvaatimuksiin kuului sähkötystaito aina lennättimen käytöstä poistamiseen asti. Tämä ei ollut mikään ongelma, koska pääsääntöisesti asemapäälliköksi ylennyttiin asemakirjurin kautta. Suurimmilla asemilla oli erikseen sähköttäjä.

Aiemmin asemapäällikkö toimi vain päivävuorossa ja muita aikoja varten asemilla oli asemakirjuri. Asemapäällikkö kuului kuudenteen eli toiseksi korkeimpaan kentällä toimivaan virkapukuluokkaan.[1] Hihalaatassa oli yksinkertainen ristikkonauha ja sen alla kaksi puolileveää nauhaa. Virkalakin leukapunokset olivat kullanväriset.

Asemapäällikkö hoiti suuret linjat ja kantoi päävastuun. Hän toimi tarvittaessa myös epäitsenäisten liikennepaikkojen vastuullisena johtajana, näin muun muassa Jokioisten rautatiellä, jossa Minkiön asema oli Jokioisten aseman alainen laiturivaihde, vaikka siellä oma pysäkinhoitaja olikin.

2000-luvulla asemapäällikön nimike poistettiin virkakäytöstä. Nimike on edelleen käytössä muun muassa Jokioisten Museorautatiellä.

  1. VR käskykirje 40/1950

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä rautateihin tai rautatieliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.