Apsû

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo mytologisesta lähteestä. Austin Peay State University on yliopisto Tennesseessä.

Apsû (sumeriksi abzu tai engur) on Kaksoisvirtainmaan mytologiassa maanalainen veden lähde, josta kaikki vesi myytin mukaan saa alkunsa. Vanhimman Sumerin kaupungin Eridun Abzun temppeli oli nimeltään E-abzu. Muun muassa Sumerin maailman luonut Enki-jumala eli ennen ihmisten luomista apsûssa.

Apsû jumalana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sumerien mytologiassa Abzu on paikka, jossa jumalatar Nammu muovaili ensimmäisen ihmisen savesta.[1]

Babylonialaisessa luomiskertomuksessa Enuma Elišissä Apsû esiintyy jumalana, maailman luojana. Hän oli miespuolinen makeanveden jumala ja suolaisen veden jumalatar Tiamatin puoliso ja Ean, Mardukin isän isä. [2] Heillä oli myös poika Kingu, joka on luomiskertomuksen ihmisen syntyä käsittelevissä osissa keskeisessä asemassa. Enuma Elišin alku kuuluu:[3]

»Kun taivaan korkeudet eivät vielä olleet nimetyt,

Ja kun maa alapuolella ei vielä kantanut nimeä,
Ja ikiaikainen Apsû, joka synnytti ne,
Ja kaaos, Tiamat, kumpaisenkin äiti

Heidän vetensä sekoittuivat keskenään...»
(Enuma Eliš, ensimmäinen taulu)

  1. Lurker 1987, s. 17
  2. Teuvo Kopra: Raamatun ajan epäjumalia (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Enuma Elish The Epic of Creation. Kääntänyt L.W. King, 1902.