Andrei Terešin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Andrei Terešin vuonna 2006.
Andrei Terešin vuonna 2006.
Maa:  Venäjä 
Miesten yleisurheilu 
Sisäratojen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Moskova 2006 korkeushyppy

Andrei Terešin (s. 15. joulukuuta 1982) on venäläinen korkeushyppääjä.

Terešin sijoittui vuonna 2003 alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa toiseksi tuloksella 227[1] ja Universiadeissa kuudenneksi tuloksella 220. Kaksi vuotta myöhemmin hän hyppäsi Madridin sisäratojen EM-kisoissa kahdeksanneksi tuloksella 224, mutta karsiutui myöhemmin samana vuonna Helsingin MM-kisoissa. Vuonna 2006 hän voitti Venäjän sisäratojen mestaruuden ja MM-hopeaa Moskovan sisäratojen MM-kisoissa tuloksella 235. Seuraavana vuonna hän oli seitsemäs Birminghamin sisäratojen EM-kisoissa ja karsiutui Osakan MM-kisoissa. Valencian MM-hallikilpailuissa 2008 Terešin karsiutui loppukilpailusta. Kesällä 2008 hän sijoittui toiseksi Venäjän-mestaruuskilpailuissa ja valittiin Pekingin olympialaisiin. Myöhemmin hänet kuitenkin korvattiin neljänneksi Venäjän-mestaruuskilpailuissa sijoittuneella Andrei Silnovilla, joka sittemmin voitti olympiakultaa Pekingissä[2]. Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän karsiutui tuloksella 224 cm.

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ulkoradat
Sisäradat
  • Korkeushyppy: 236 (2006)
  1. Alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuiden tulokset EAA (englanniksi)
  2. Silnov adds to Shakhty’s Olympic record reputation 19.8.2008. IAAF. Viitattu 19.7.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]