Andreas Wank

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Andreas Wank
Andreas Wank
Maa:  Saksa
Mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sotši 2014 joukkuemäki
Hopeaa Hopeaa Vancouver 2010 joukkuemäki
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Val di Fiemme 2013 joukkuemäki
Lentomäen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Vikersund 2012 joukkuekilpailu

Andreas Wank (s. 18. helmikuuta 1988 Halle) on saksalainen mäkihyppääjä.[1]

Wank kilpaili Continental Cupissa ensimmäisen kerran elokuussa 2002. Hän on saavuttanut kuusi voittoa Continental Cupissa. Nuorten MM-kilpailuissa vuonna 2008 Wank voitti kultaa normaalimäessä ja joukkuekilpailussa.[1]

Mäkihypyn maailmancupissa Wank kilpaili ensimmäisen kerran Oberstdorfissa joulukuussa 2004. Hänellä on maailmancupissa kaksi palkintosijaa: hän oli Sapporon suurmäessä toinen 16. tammikuuta 2010 ja kolmas 2013.[1]

Vancouverin olympialaisissa 2010 Wank oli mukana Saksan hopealle sijoittuneessa joukkueessa. Suurmäen kilpailussa hän oli 28:s. Wank oli mukana Saksan hopeajoukkueessa myös Vikersundin lentomäen MM-kilpailuissa 2012. Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 hän kuului Saksan hopeajoukkueeseen joukkuemäessä sekä sijoittui normaalimäessä yhdeksänneksi ja suurmäessä 11:nneksi. Sotšin olympialaisissa 2014 hän oli mukana Saksan kultaa voittaneessa joukkueessa ja sijoittui normaalimäessä kymmenenneksi.[1]

Wank lopetti uransa mäkihyppääjänä keväällä 2019.[2]

  1. a b c d Andreas Wank Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. Andreas Wank announces his retirement www.fis-ski.com. Viitattu 13.8.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.