Alo Põldmäe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alo Põldmäe (s. 22. toukokuuta 1945 Tartto) on virolainen säveltäjä ja musiikkitieteilijä. Hänen tuotannossaan keskeisessä asemassa on kamarimusiikki, jota hän on säveltänyt erityisesti puhallinsoittimille. Hänen sävellystensä joukossa on myös näyttämö- ja orkesteriteoksia sekä lapsille sävellettyä musiikkia. Hän on usein hyödyntänyt ajalleen epätyypillisiä soitinvalintoja; hän esimerkiksi kuului ensimmäisiin kitaralle säveltäneisiin virolaisiin. Hän myös sävelsi maansa ensimmäiset konsertot oboelle ja lyömäsoittimille. Hänen varhaiset teoksensa ovat saaneet vaikutteensa avantgardesta, mutta myöhemmässä tuotannossa kompleksisuus on vähentynyt. Merkittävässä asemassa Põldmäen tuotannossa ovat olleet luontoaiheet ja virolaisuus. Jälkimmäistä teemaa säveltäjä on tuonut esiin maan kansanmusiikkisävelmien, historian ja runouden muodossa.[1]

Põldmäe opiskeli kotikaupungissaan oboensoittoa Jaan Hargelin johdolla ja pääsi sitten Tallinnan valtionkonservatorioon, josta valmistui vuonna 1970 oltuaan Heino Ellerin sävellysluokalla. Hänestä tuli Viron säveltäjäliiton jäsen vuonna 1971 ja hän toimi sen pääsihteerinä sekä varapuheenjohtajana vuosina 1993–2009. Põldmäe perusti vuonna 2009 Viron kansallisen pianomuseon (vir. Eesti Rahvuslik Klaverimuuseum). Hän on laatinut artikkeleita, koonnut laulukirjoja, katalogeja ja albumeita sekä opettanut lukuisia säveltäjiä, joihin ovat kuuluneet Tõnu Kõrvits, Helena Tulve, Mari Vihmand, Kristjan Kõrver, Ülo Krigul, Aare Kruusimäe ja Liis Jürgens. Hän on työskennellyt radiossa, Tallinnfilm-studiossa, orkesterin oboistina, kuorolaulajana ja vuosina 1993–2009 Viron teatteri- ja musiikkimuseon musiikkiosaston johtajana.[1]

Useat Põldmäen teokset ovat yhteistyössä esiintyjien, kuten Heiki Mätlikin, Mati Kärmasin, Jaan Õunin, Lemmo Erendyn, Kalle Randalun, Boris Björn Baggerin, Heli Läätsin, Villu Valdmaan, Tiiu Levaldin ja Tallinnan pianoduon kanssa luotuja. Baletissa säveltäjä on tehnyt yhteistyötä Ülo Vilimaan sekä kamarioopperoiden parissa Arne Mikkin, Toomas Hussarin ja Hardi Volmerin kanssa. Põldmäen teoksista on järjestetty merkittäviä ulkomaisia esityksiä Suomessa, Tanskassa ja Saksassa.[1]

Põldmäe sai Heino Eller -musiikkipalkinnon (2007). Hänestä tuli Viron musiikkitieteellisen seuran jäsen vuonna 1998.[1]