Alla Rakha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alla Rakha

Alla Rakha Qureshi (29. huhtikuuta 1919 Jammu3. helmikuuta 2000 Mumbai) oli intialainen tablansoittaja[1], säveltäjä ja sovittaja. Hän tuli tunnetuksi Ravi Shankarin yhteistyökumppanina, mutta hän sävelsi myös musiikkia lukuisiin intialaisiin elokuviin.[2]

Rakha syntyi dograkansaan kuuluneeseen islaminuskoiseen perheeseen ja oppi äidinkielenään dogrin. Perheen isä ei suhtautunut suopeasti poikansa musiikkiharrastukseen. Poika kuitenkin lähti kotoa opiskelemaan Lal Mohamedin johdolla.[2] Hän sai opetusta lisäksi laulaja Ashiq Ali Khanilta.[1] Hän pääsi Lahoressa tapaamaan Lal Mohamedin opettajan, Punjabin koulukuntaa (gharana) johtaneen Mian Qadir Bakshin. Rakha teki Bakshiin vaikutuksen ja pääsi tämän suojatiksi. Bakshilla itsellään ei ollut poikaa, joten hän adoptoi Rakhan muodollisesti ja piti tätä koulukuntansa tulevana johtohahmona.[2]

Rakha aloitti työskentelyn All India Radion palveluksessa vuonna 1936. Hän jätti radiotyön vuonna 1943 luodakseen uraa elokuvamusiikin tekijänä. Vuonna 1958 hän lopetti myös elokuvatyön ja kiersi Ravi Shankarin kanssa maailmalla. Kaksikon välinen yhteistyö jatkui lähes kolme vuosikymmentä. Shankarin ohella Rakhan yhteistyökumppaneihin kuuluivat Ali Akbar Khan ja jazzrumpali Buddy Rich, jonka kanssa yhteistyössä syntyi albumi Rich à la Rakha (1968).[1] Rakha itse pysytteli Intian klassisen perinteen sisällä, mutta vaikutti tablan popularisoijana myös länsimaiseen musiikkiin.[2] Hän oli avainasemassa tablan ja klassisen intialaisen musiikin tuntemuksen lisäämisessä kansainvälisellä tasolla.[1]

Rakha perusti vuonna 1985 Mumbaihin nimeään kantavan musiikki-instituutin. Hän sai vuonna 1977 Padma Shrin ja vuonna 1982 Sangeet Natak Akademin palkinnon.[1]

Rakha kuoli sydäninfarktiin päivä sen jälkeen, kun hänen tyttärensä Razia oli yllättäen kuollut leikkauksen jälkeen. Leskeksi jäi Bavi Begum. Rakhalla oli myös tytär Khurshid sekä pojat Zakir Hussain, Fazal Qureshi ja Taufique Qureshi.[2] Kaikista pojista tuli tablansoittajia, joista tunnetuimmaksi kansainvälisesti nousi Zakir Hussain.[1]

  1. a b c d e f Alla Rakha Britannica
  2. a b c d e Alla Rakha The Guardian