Alicia Garza

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alicia Garza

Alicia Garza (o.s. Schwartz; s. 4. tammikuuta 1981) on yhdysvaltalainen aktivisti. Hän on yksi Black Lives Matter -liikkeen perustajista.[1]

Garza varttui San Franciscossa ja opiskeli antropologiaa sekä sosiologiaa Kalifornian yliopistossa, San Diegossa. Vuonna 2009 Garzasta tuli köyhyyttä ja rasismia vastaan toimivan People Organized to Win Employment Rights -järjestön (POWER) toimitusjohtaja.[1] Hän on toiminut myös esimerkiksi palvelijoiden puolesta puhuvan National Domestic Workers Alliancen erikoisprojektipäällikkönä. Black Lives Matter -järjestön Garza perusti yhdessä Opal Tometin ja Patrisse Khan-Cullorsin kanssa. Järjestö on keskittynyt vastustamaan mustaihoisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sortoa. Garza on päässyt Black Lives Matterin tuoman julkisuuden myötä haastatelluksi ja kirjoittamaan artikkeleita esimerkiksi Timeen, The Guardianiin ja The New York Timesiin. Hän on toiminut myös julkisena puhujana ja organisoijana. Hän on keskittynyt tarkastelemaan paitsi rotuun, myös sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää väkivaltaa.[2]

Vuonna 2016 Garza sai Tometin ja Khan-Cullorsin kanssa Glamour-lehden "Vuoden naiset" -tunnustuksen.[3] Hän on saanut myös muita tunnustuksia, kuten pääsyn The Root -lehden vuoden 2016 luetteloon sadasta afroamerikkalaisesta saavuttajasta ja vaikuttajasta.[2]