Alex Kunnari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alex Kunnari
Alex Kunnari Summer Sound Festivalilla vuonna 2012.
Alex Kunnari Summer Sound Festivalilla vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt1974 (ikä 49–50)[1]
Ammatti DJ
Muusikko
Tyylilajit trance
Levy-yhtiöt Black Hole, Sony Music, Universal Music, Ultra Music, Armada Music, AVA, Above All, Infrasonic, Vandit, Big Star, Tsunami, Impetous
Aiheesta muualla
Kotisivut

Alex Kunnari (s. 1974) on suomalainen elektronisen musiikin artisti ja DJ. Klubien ja yökerhojen lisäksi hänen kappaleensa ovat menestyneet myös radioiden soittolistoilla. Hän on esiintynyt Suomen lisäksi myös muissa maissa.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnari on palkittu useita kertoja: muun muassa Discopress on valinnut hänet vuoden DJ:ksi vuonna 2009 ja YleX vuoden kotimaiseksi DJ-artistiksi vuonna 2012. City on valinnut hänet parhaaksi DJ-artistiksi 2000-luvulla, ja ”City of Sin” -musiikkivideo on ollut ehdolla Emma-gaalassa vuonna 2014.[2] Kunnari on myös yksi tunnetun konemusiikkitapahtuma Summer Sound Festivalin järjestäjistä.[3]

Vuonna 2015 Kunnari sai tuomion raiskauksesta. Käräjäoikeus tuomitsi hänelle vuoden ja kolme kuukautta ehdollista vankeutta.[4]

Vuonna 2018 Kunnari sai haasteen Helsingin käräjäoikeuteen, jossa häntä syytetään sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta että törkeästä veropetoksesta. Tapausta käsitellään käräjillä vuoden 2019 lokakuussa.[4] Kunnari sai potkut radioasema Kissiltä joulukuussa 2018 hänen rikollisen taustansa tultua julki.[5]

  • 2007: ”Lifter”
  • 2008: ”Unstable”
  • 2008: ”Breathe in” (feat. Mia Permanto)
  • 2009: ”Eternity”
  • 2009: ”Last Sunrise”
  • 2011: ”New Life”
  • 2011: ”Helsinki”
  • 2011: ”Lost”
  • 2011: ”You and Me” (feat. Emma Lock)
  • 2011: ”Music”
  • 2011: ”Taste the Sun” (feat. Ben Andreas)
  • 2012: ”Colors”
  • 2012: ”Sweet Melody” (feat. Jon Hall)
  • 2013: ”Bounce”
  • 2014: ”Fly Away” (feat. Jimmy W & Jacob Luttrell)
  • 2015: ”Ibiza2Vegas”
  • 2015: ”Runaway Train”
  • 2016: ”Lifter 2016”
  • 2016: ”In The Deep” (feat. Tiff Lacey)
  • 2017: ”1990”
  • 2017: ”Come Alive”
  • 2017: ”The Island”
  • 2017: ”Escape”
  • 2017: ”Wake Me Up” (feat. Tim Hilberts)
  • 2017: ”Code Black”
  • 2017: ”Stays the Same” (feat. Jennifer Rene)
  • 2017: ”Las Salinas”
  • 2017: ”Formentera”
  • 2018: ”Sundown”
  • 2018: ”This Fire” (feat. Mike Schmid)
  • 2019: ”Gotta Get Away” (feat. Eric Lumiere)
  • 2010: ”Rising”
  • 2010: ”Brand New Day” (feat. Max’C)
  • 2013: ”City of Sin” (Feat. Joel Madden)
  1. DJ Alex Kunnari DJGuide party site. Viitattu 23.2.2015.
  2. Salo, Marja & Kivelä, Niko & Eerikkilä, Viki: Emma Gaala 2014 - ehdokkaat julki! 28.1.2014. Yle. Viitattu 22.12.2018.
  3. Super User: SUMMER SOUND FESTIVAL 2015 summersound.fi. Viitattu 20.5.2017.
  4. a b Ylimutka, Leena: Radiojuontaja-DJ Alex Kunnari, 44, joutuu käräjille talousrikoksista - tuomittiin raiskauksesta muutama vuosi sitten Iltalehti. 17.12.2018. Viitattu 17.12.2018.
  5. Ylimutka, Leena: Raiskaustuomion saaneelle radiojuontajalle välittömät potkut - rikostausta tuli yllätyksenä Iltalehti. 17.12.2018. Viitattu 18.12.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]