Adriana Barraza

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Adriana Barraza

Adriana Barraza (s. 5. maaliskuuta 1956) on meksikolainen näyttelijä. Hän on tullut tunnetuksi varsinkin telenoveloista ja esiintynyt lisäksi useissa elokuvissa, kuten esimerkiksi Alejandro González Iñárritun Amores perrosissa (2000) sekä Babelissa (2006), joista jälkimmäisestä hän oli vuonna 2007 ehdolla sekä parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon että Golden Globen saajaksi. Samana vuonna Barraza kutsuttiin myös jäseneksi Yhdysvaltain elokuva-akatemiaan.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barraza syntyi vuonna 1956 Tolucassa, Méxicon osavaltiossa Meksikossa. Kun hän oli kolmevuotias, hänen äitinsä kuoli sydänlihastulehdukseen. Hän itse on saanut elämänsä aikana kaksi sydänkohtausta.[1]

Ollessaan 18-vuotias Barraza tuli raskaaksi, ja synnytti tyttären vuonna 1975. Barraza opiskeli näyttelemistä Chihuahuassa ja muutti Méxicoon vuonna 1985 työskennelläkseen teatteriohjaajana.[2]

  1. Adriana Barrazan haastattelu clarin.com.
  2. Adriana Barraza profile programas.eltrece.mx. Arkistoitu 26.2.2015. Viitattu 2.4.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.