Tämä on hyvä artikkeli.

Michał Kleofas Ogiński

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 1. marraskuuta 2008 kello 17.38 käyttäjän Eetvartti (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Michał Kleofas Ogiński
[[Tiedosto:|250px|François-Xavier Fabre, Michał Kleofas Ogiński.]]
François-Xavier Fabre, Michał Kleofas Ogiński.
Henkilötiedot
Syntynyt25. syyskuuta 1765
Kuollut15. lokakuuta 1833
Ammatti diplomaatti, kreivi, senaattori
Muusikko
Laulukielet puola, ranska
Aktiivisena 1792–1833
Tyylilajit kansallisromantiikka
Soittimet piano, viulu
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Michał Kleofas Ogiński (suomeksi myös muodossa Michał Kleopas[1], liett. Mykolas Kleopas Oginskis, 25. syyskuuta 1765 Guzów, Puola-Liettua – 15. lokakuuta 1833 Firenze, Toscanan suurherttuakunta)[2] oli puolalais-liettualainen kreivi, diplomaatti ja säveltäjä. Hän on tunnettu muun muassa säveltämästään poloneesista Jäähyväiset isänmaalle[3].

Elämä ja ura

Tausta

Ogińskin aatelissuvun vaakuna

Ogińskin suku oli aikoinaan Puola-Liettuan tunnetuimpia szlachta- eli aatelisperheitä, joka vaikutti vuosisatojen ajan maan politiikkaan, talouteen ja taide-elämään. Hänen isoisänsä Tadeusz (1712–1783) oli Trokin alueen voivodi[4] ja hänen isänsä Andrzej (1740–1787) oli myös Trokin voivodi ja poliitikko[5]. Suku tuki teatteria ja musiikkia. Hänen setänsä (tai isänsä serkku[4]) Michał Kazimierz Ogiński (1731–1799) oli niinikään valtiomiesuransa ohella myös säveltäjä ja muusikko.[3][6]

Pääartikkeli: Ogiński (suku)

Michał opiskeli aluksi pianon- ja viulunsoittoa ja musiikin teoriaa puolalaissyntyisen muusikon Osip Kozlovskin johdolla, joka toimi vuoteen 1786 saakka perheen hovimuusikkona[4]. Tämän jälkeen hän sai viulunsoiton opetusta ensin Varsovassa Ivan Mane Jarnovicilta vuodesta 1782 alkaen ja myöhemmin, oleskellessaan ulkomailla, tuon ajan tunnetuilta viulumestareilta Giovanni Battista Viottilta vuonna 1798 ja Pierre Baillot'lta vuonna 1810.[3][2]

Vaikka Ogiński ei voinut ryhtyä ammattimuusikoksi aatelisaseman asettamien velvoitteiden vuoksi, hänestä tuli kuitenkin taitava viulisti ja hyvätasoinen harrastajasäveltäjä.[3]

Diplomaatti ja poliitikko

Ogińskin pääasiallinen kunnianhimo kohdistui diplomatiaan, ja hän halusi valtiomieheksi. Hän aloitti poliittisen uransa 21-vuotiaana Puola-Liettuan parlamentissa sejmissa. Seuraavana vuonna hän avioitui Brzezinystä kotoisin olleen Izabela Lasockan (1764–1852) kanssa.[6]

Kuningas Stanislaus II Poniatowski nimitti hänet Liettuan suuriruhtinaskunnan varainhoitajaksi.[2] Jo 23-vuotiaana hänelle oli myönnetty maan korkeimpia kunniamerkkejä ja huomionosoituksia. Vuosina 1789–1791 hän toimi lähettiläänä Haagissa, Amsterdamissa ja Lontoossa keräten mainetta maansa taitavana edustajana.[3][2] Vuosina 1788–1792 hän osallistui nelivuotisen sejmin työhön täysivaltaisesti, mutta ei tukenut 3. toukokuuta 1791 säädettyä perustuslakia, joka Preussin toivomuksesta pyrki vahvistamaan aiemmin vaaleilla valitun kuninkaan asemaa. Ogiński liittyikin perustuslakia vastustaneeseen tasavaltalaiseen Targowican konfederaatioon, jota Venäjän keisarinna Katariina Suuri tuki. Liittouma otti kuitenkin haltuunsa kaiken hänen omaisuutensa[4].

Venäläisten voitettua vuonna 1792 Ogiński nimitettiin jälleen vuonna 1793 varainhoitotehtäviin Liettuan suuriruhtinaskuntaan.[2] Hän oli myös saanut hankituksi omaisuutensa takaisin[3]. Tadeusz Kosciuszkon johtaman liikkeen noustessa vastarintaan Venäjää vastaan Puolan toisen jaon jälkeen marraskuussa 1793 Ogiński liittyikin 1794 Kosciuszkon kannattajaksi Katariina Suurta ja maan venäläismiehitystä vastaan. Hän kustansi 2 500 miehen vahvuisen[3] ratsuväenosaston[4], jonka komentajana hän osallistui taisteluihin Vilnan lähistöllä ja Kuurinmaalla.[3] Hänen johtamansa yksikkö toimi linjojen takana häiriten venäläisten huoltoyhteyksiä.[6] Vilnan kaupungin antautumisen jälkeen Ogiński onnistui pakenemaan Varsovaan.[2]

Maanpaossa

Puola-Liettua pilkottiin nyt kokonaisuudessaan Venäjän, Preussin ja Itävallan kesken[6], ja Ogiński joutui lähtemään kotimaastaan poliittiseksi pakolaiseksi.[3] Maciejowicen taistelun jälkeen lokakuussa 1794 Ogiński pakeni Varsovasta Wieniin erään ylhäisönaisen palvelijaksi naamioituneena[6]. Koska hän oli torjunut venäläisjoukkojen komentajan Aleksandr Suvorovin tarjouksen, hänen omaisuutensa takavarikoitiin, hänen päästään luvattiin palkkio ja hän joutui pakenemaan.[2]. Wienistä hän jatkoi Venetsiaan.[3][2] Vuonna 1795 hän oleskeli myös Pariisissa.[1]

Hän jatkoi poliittista toimintaansa Puolan hyväksi Venäjää vastaan ja matkusti esimerkiksi 1796 puolalaisen emigranttiyhteisön edustajana Konstantinopoliin[7]. Turkki kuitenkin hävisi Venäjää vastaan käymänsä sodan, eikä Puola saavuttanut itsenäisyyttä[3].

Ogiński poistui Turkista, koska hänestä luvattu palkkio oli edelleen voimassa, ja toimi agenttina Puolassa, jossa hän tunnusteli mahdollisuuksia preussilaisten ja itävaltalaisten kukistamiseksi. Tiedustelutehtävänsä suoritettuaan hän päätyi vuonna Lvovin, Krakovan, Dresdenin, Berliinin, Hampurin ja Brysselin kautta Pariisiin.[3][1] Pariisissa hän toimi edelleen aktiivisesti diplomaattisin keinoin Puolan valtion elvyttämiseksi mutta tuloksetta.[6] Hän tapasi muun muassa Napoleonin henkilökohtaisesti (1797–1798).[2] Pariisin aikojen jälkeen hän onnistui palaamaan yhteen vaimonsa Izabelan kanssa ja muuttamaan tämän vanhempien tilalle nyt Preussin alueella olleeseen Brzezinyyn. Siellä syntyivät hänen kaksi poikaansa Tadeusz (1800) ja Xavier (1801).[6]

Venäjällä

Michał Kleofas Ogiński 1800-luvun alkupuolella tuntemattoman taiteilijan kuvaamana.

Vuosien köyhyyden ja maanpakolaisuuden jälkeen hän onnistui tekemään sovinnon tsaarin kanssa ja palasi loppuvuodesta 1801 nyt Venäjän hallussa olleelle Puolan alueelle. Samoihin aikoihin hänen avioliittonsa kariutui.[6] Venäjän valtaistuimelle juuri noussut keisari Aleksanteri I armahti Ogińskin, joka sai myös suuren osan menettämäänsä omaisuutta takaisin[3], muun muassa vuonna 1802 suvun maatilan Zalesiassa[7] Vilnan ja Minskin välillä, joka tuolloin kuului Liettuaan.[6]

Vuonna 1802 Ogiński kohtasi Pietarissa jälleen ensimmäisen musiikinopettajansa Kozlowskin, jolle hän antoi kaikki teoksensa.[3] Ogiński ei pitänyt yhteyttä ensimmäiseen perheeseensä[6]. Hän avioitui italialaissyntyisen, Firenzestä kotoisin olevan majatalonpitäjän tyttären Maria Nerin (1777/1778–1851) kanssa. Maria oli hänen aseveljensä Kajetan Nagurskin leski ja tunnettiin nyt kreivitär Maria Nagurskana. Nagurskilta peräisin olleen perinnön ansiosta Maria eli pariskunnan tavatessa ylellistä elämää Vilnassa. Avioiduttuaan he asuivat useita vuosia Zalesian maatilalla. Zalesiassa Ogiński loi myös suurimman osan sävellystuotannostaan. Pariskunnan ensimmäinen lapsi Amelia syntyi vuonna 1803. Hänen jälkeensä syntyivät tytär Emma (1805), poika Ireneusz (1808) ja tytär Ida (1813).[6][8][9] Liettualais-puolalainen kirjoittaja Stanisław Morawski kuvaili pariskunnan avioliittoa varsin avoimeksi, etenkin Marian suhtautumista, ja kertoi, että Ameliaa lukuunottamatta Ogiński ei ollut lasten biologinen isä.[10]

Tytär Amelia Zaluska (1803–1858) kuvattuna oman tyttärensä kanssa vuonna 1842.

Morawski kirjoitti: "Ei ollut sellaista vaikutusvaltaista miestä, nuorta venäläiskenraalia tai edes leveäharteista palvelijaa, joka ei olisi ollut (ruhtinatar Maria Ogińskan) rakastaja. Näiden lisäksi oli näyttelijöitä, laulajia ja tavallisia sotilaita. En tee hänelle vääryyttä, koska hän ei itsekään yritä salailla tätä tosiasiaa (...) Zaluskaa (toisin sanoen Amelia-tytärtä, joka myöhemmin avioitui kreivi Karol Zaluskin kanssa) jonka Ogiński oli saattanut alulle, lukuun ottamatta hänen muilla tyttärillään oli eri isät. Hänen poikansa alkuunpanija oli laulaja Paliani."[10] Italialainen laulaja Giuseppe Paliani oli tuolloin perheen tyttärien musiikinopettajana.[9]

Keisari lupaili Puola-Liettuan valtion palauttamista ja asetti Ogińskin vastaamaan Venäjän läntisten alueiden koulutusjärjestelmän kehittämisestä.[6] Zalesian-vuosien alkuaikoina Aleksanteri I nimitti hänet myös Pietarin oikeuden senaattoriksi[3][9] ja Tilsitin sopimuksen jälkeen keisari myönsi hänelle salaneuvoksen arvonimen.[11]

Ogiński oli aktiivinen Vilnan älymystössä ja kulttuuripiireissä organisoiden tapahtumia ja konsertteja. Hän toimi myös kaupungin typografisen yhdistyksen puheenjohtajana ja oli hyväntekeväisyysyhdistyksen jäsen.[2] Politiikassa Ogiński tuli yhä näkyvämmäksi Venäjän keisarin tukijaksi vuonna 1811 ja muun muassa myötävaikutti Liettuan suuriruhtinaskunnan perustamiseen[7]. Hän myös sai hankituksi armahduksen kaikille vuonna 1812 Napoleonin Venäjän sotaretkeen osallistuneille puolalaisille.[3]

Loppuvuodet

Ogińskin hautamuistomerkki Santa Croce -kirkossa Firenzessä.

Wienin kongressin jälkeen 1815 Ogiński menetti uskonsa Puolan nukkevaltioon ja Venäjän keisariin sen johdossa sekä politiikan tekemiseen yleensäkin.[6] Samaan aikaan hänen toinenkin avioliittonsa alkoi rakoilla[6], ja hän omistautui lähinnä huvi- ja seuraelämään oleskellen enimmäkseen Varsovassa ja Vilnassa. Hän myös lopetti vuodesta 1790 saakka säännöllisesti pitämiensä päiväkirjojen kirjoittamisen.[3]

Suvun tietojen mukaan hän kirjoitti kuuluisimman teoksensa Jäähyväiset isänmaalle[6] Firenzeen muuttonsa yhteydessä vuonna 1823, jolloin hän lähti Puolasta lopullisesti. (Joidenkin lähteiden mukaan hän olisi tosin kirjoittanut tämän kuuluisimman sävellyksensä ensi kertaa jo vuonna 1794[2]). Sukutarinan mukaan hänet murhattiin huvilansa terassilla Firenzessä 1833, mutta tarinaa ei ole voitu osoittaa todeksi[3]. Eräiden lähteiden mukaan Ogińskin hauta on Firenzen Santa Maria Novella -kirkossa[3][7], kun taas suvun tietojen mukaan hänen hautansa sijaitsee Capella del Santissimossa Santa Crocen kirkossa[6].

Tuotanto

Sävellykset

Puolalaiset musiikintutkijat ovat kuvailleet Ogińskin tyyliä "sentimentalistiseksi". Hänen musiikkinsa on kansallisromanttista salonkimusiikkia, jossa tutkijoiden mukaan on harrastelijamaista otetta. Ogiński oli kuitenkin maansa merkittävimpiä pianosäveltäjiä ennen Frédéric Chopinia.[3] Hänen ansiokseen on luettu hovitanssien muuntaminen melankoliseen salonkisävellysmuotoon. Hänen poloneesinsa edustavat varhaisimpia romanttisia pianominiatyyrisävellyksiä, pianolle tarkoitettuja luonnekappaleita, jotka ilmaisevat tietyn mielentilan ja nostavat poloneesin musiikinlajina silkkaa tanssimusiikkia tyylitellymmäksi.[7]

Ogiński sävelsi 26 pianolle tarkoitettua poloneesia, joista osa on kolmi- ja nelikätisiä sovituksia.[2] Hänen poloneesejaan julkaistiin Lvovissa, Varsovassa, Berliinissä, Wienissä, Dresdenissä, Prahassa, Pariisissa ja Lontoossa.[7] Hänen ensimmäinen kansainvälisestikin menestynyt sävellyksensä oli poloneesi No 1 F-duurissa[6], niin sanottu Todespolonäze eli Kuolemanpoloneesi[3] (1792)[2]. Sen julkaisemisen yhteydessä levisi yhteensattumana perätön huhu, jonka mukaan Ogiński olisi surmannut itsensä epätoivoisen rakkausjutun tähden[6].

Muita kuuluisia poloneeseja olivat Jäähyväiset[3] (puol. Pozegnanie) C-mollissa, Sopra un tema di Caraffa G-duurissa, 3-kätinen poloneesi G-duurissa sekä Jäähyväiset isänmaalle (puol. Pozegnanie Ojczyzny) A-mollissa (josta eräiden lähteiden mukaan olisi sävelletty 1. versio jo vuonna 1794).[2] Viimeksi mainittu teos levisi halki Euroopan lukuisina kopioina, käsikirjoituksina ja versioina. Alkuperäisestä käsikirjoituksesta ei tunneta säilyneitä kopioita. Ensimmäinen painettu versio ilmestyi 1831, ja sen kannessa oli kuva saman vuoden puolalaisten kansannoususta venäläisiä vastaan. Pianokäsikirjoituksena teosta on painettu ainakin 20 eri julkaisua, minkä lisäksi siitä on julkaistu orkesterisovituksia, versioita kamarimusiikkikokoonpanoille, harmonikalle, viululle, huilulle, huilulle ja pianolle, kitaralle, kahdelle viululle tai mandoliinille, viululle ja pianolle, sellolle ja pianolle sekä laulajille.[7]

Pääartikkeli: Jäähyväiset isänmaalle

Ogiński sävelsi myös monia muita pianoteoksia, kuten masurkkoja, valsseja, katrilleja, menuetteja, galoppeja ja marsseja, joista kuuluisin lienee puolalaisten Lombardian joukkojen marssi Marsz wojskowy dla legionow polskich w Lombardii. Pianoteosten lisäksi hän julkaisi myös lauluromansseja ranskalaisiin ja puolalaisiin teksteihin[7] sekä myös muun muassa romanssin Le réveil omana sanoituksenaan sekä Napoleonin kunniaksi omistetun yksinäytöksisen oopperan Zelinda ja Valcour (1799).[2] Oopperan erääksi innoituksen lähteeksi on arveltu myös yhteydenpitoa setään Michał Kazimierz Ogińskiin, jolla oli oma yksityinen oopperayritys ja palkkalistoillaan orkesteri. Oopperan alkuperäiskäsikirjoitus on Jagiellonian yliopistossa Krakovassa.[7]

Hänen tiedetään säveltäneen Kosciuszkon kansannousujen yhteydessä isänmaallisia lauluja, mutta niistä ei ole säilynyt materiaalia.[7] Paavo Helistö kertoo säveltäjän tuottaneen Pariisin aikoinaan myös sittemmin kadonneita marsseja, joita muun muassa eräs aikansa kuuluisimpia klarinetisteja, Jean-Xavier Lefèvre (1763-1829), oli soittanut[3].

Oginskia on joissakin lähteissä pidetty mahdollisesti myös Puolan kansallishymnin (noin vuodelta 1795) säveltäjänä.[3][1]

Kirjallinen tuotanto

Ogińskin muistelmat "Mémoires sur la Pologne et les Polonais depuis 1788-1815" (Pariisi, 1826, 2 nidettä) ovat historiallisesti kiinnostava ja tärkeä teos erityisesti vuosien 1794-1798 ajan kuvaajana.[12] Muistelmiensa lisäksi hän kirjoitti myös musiikillisia kirjeitä.[1] Hänen säilyneet kirjeensä ja päiväkirjansa kertovat tiiviistä kanssakäymisestä 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun taidepiirien kanssa, ja niissä vilahtelee useita ajan kuuluisia nimiä, kuten säveltäjät Maria Szymanowska ja Karol Kurpiński.[7]

Vaikutus

Vaikka Ogiński piti itseään ensi sijassa poliitikkona ja koki siksi epäonnistuneensa urallaan ja vaikka myös Ogińskin aatelissuvun nimi sammui kaksi sukupolvea myöhemmin[8], hänen musiikkinsa jäi elämään.[6] Etenkin hänen pianopoloneesinsa tunnettiin laajalti. Niitä soitettiin 1800-luvun loppupuolella paljon Euroopassa sivistyneistön, porvariston ja aateliston keskuudessa.[3]

Michał Kleofas Ogińskia pidetään eräänä tärkeimmistä puolalaisen poloneesin taiteellisen muodon kehittäjistä. Muun muassa Frédéric Chopinin sävellykset ovat saaneet vaikutteita Ogińskin poloneeseista.[13] Jäähyväiset isänmaalle on Puolan tunnetuimpia sävelmiä, josta on tehty eri maissa lukemattomia levytyksiä. Teos on Suomessakin tuttu niin työväen vappujuhlien vakituisena torviseitsikkonumerona kuin ylioppilaiden osakuntien vuosijuhlatanssiaistenkin vakiomusiikkina.[3]

Sekaannus

Michał Kleofas Ogiński sekoitetaan joskus setäänsä Michał Kazimierziin, ja esimerkiksi Yleisradion äänilevystö ilmoittaa virheellisesti Jäähyväiset isänmaalle "Michael Kasimir Oginskyn" sävellykseksi[14], kun taas Michal Kleofas Oginskin säveltämäksi on merkitty kaksi teosta, "Oginskin poloneesi" ja Jäähyväishetkellä, suomalaisina levytyksinä.[15].

Lähteet

  1. ↑ a b c d e Suuri Musiikkitietosanakirja 5 O-See, s. 8. Keuruu: Weilin + Göös ja Otava, 1991. ISBN 951-35-4729-9.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Malgorzata Kosinska: Michał Kleofas Ogiński 2006. Polish Music Information Center, Adam Mickiewicz Institute. Viitattu 21. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z Paavo Helistö: Ruhtinas Oginski ja hänen poloneesinsa (1987) (Radio-ohjelman käsikirjoitus) Paavo Helistön sivusto. 1987. Viitattu 21. lokakuuta 2008.
  4. ↑ a b c d e Maria Anna Harley: Composer of the Month: Michal Kleofas Oginski (1765-1833). Polish Music Reference Center Newsletter, toukokuu 1998, 4. vsk, nro 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  5. ↑ Marek Jerzy Minakowski: OGIŃSKI Andrzej Ignacy (1740-1787) poseł, wojewoda trocki (t. 23 s. 597) Ci wielcy Polacy to nasza rodzina, wyd. 3. 2008. Kraków. Viitattu 28. lokakuuta 2008. (puolaksi)
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Michał Kleofas Ogiński (Suvun sivusto) www.oginskidynasty.com. Viitattu 21. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e f g h i j k Maja Trochimczyk: Michał Kleofas Ogiński www.usc.edu, Polish Composers. 28. kesäkuuta 2001. Polish Music Center, University of Southern California. Viitattu 21. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  8. ↑ a b Iwo Zaluski: The Tale of the Italian-blooded Russian Prince www.oginskidynasty.com. Viitattu 25. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  9. ↑ a b c Iwo Zaluski: Countess Nagurska and the Imperial Assassin www.oginskidynasty.com. Viitattu 27. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  10. ↑ a b Iwo Zaluski: Tales from my Family Tree www.oginskidynasty.com. Viitattu 22. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  11. ↑ Johan Leonard Höijer: Oginski, M. Cleophas (s. 337-338) Musik-Lexikon. 1864. Tukholma: J. & A. Riis. Viitattu 27. lokakuuta 2008. (ruotsiksi)
  12. ↑ Francis Lieber, Edward Wigglesworth, Thomas Gamaliel (toim.): Encyclopædia Americana, s. 375. , 1832. Teoksen verkkoversio (viitattu 21. lokakuuta 2008). (englanniksi)
  13. ↑ Polonaises chopin.nifc.pl. Narodowy Instytut Fryderyka Chopina. Viitattu 21. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  14. ↑ Jäähyväiset isänmaalle www.yle.fi/aanilevysto. Viitattu 22. lokakuuta 2008.
  15. ↑ Oginski Michal Kleofas www.yle.fi/aanilevysto. Viitattu 22. lokakuuta 2008.

Kirjallisuutta

  • A. Zaluski: The Times and Music of Michal Kleofas Oginski (1765 - 1833). New Millennium, 1997. ISBN 978-1858451381. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Michał_Kleofas_Ogiński&oldid=5747465”