Suomi

Väestötiedot ; vuonna 2005
Väestönkasvu	0,16 %
Syntyvyys	10,5 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus	9,79 / 1 000 henkilöä
Elinajanodote	78,35
Lapsikuolleisuus	3,57 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto	0,89 / 1 000 henkilöä
HIV:n levinneisyys; aikuisväestössä	<0,1 %
Lukutaitoisia	100 % väestöstä
Ikärakenne
Mediaani-ikä	40,97 vuotta
0–14-vuotiaat	17,3
15–64-vuotiaat	66,8
65 vuotta täyttäneet	15,9
	Infobox OK

Suomen tasavalta; Republiken Finland;
Malline:Rajaus
lippu	vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti; Pääministeri	Tarja Halonen; Matti Vanhanen
Pääkaupunki	Helsinki;
Muita kaupunkeja	Espoo (229 443 as.), Tampere (201 980 as.), Vantaa (185 492 as.), Turku (174 293 as.)
Pinta-ala
– yhteensä	338 144,53 (sijalla 63)
– josta sisävesiä	9,4 %
Väkiluku (2006)	5 257 685 (sijalla 106)
– väestönkasvu	0,16 (2005)
Viralliset kielet	Ei ole 1
Valuutta	Euro (EUR)
BKT (2004)
– yhteensä	151 200 miljoonaa USD (sijalla 48)
– per asukas	30 300 USD
HDI (2003)	0,941 (sijalla 13)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	3,3
– teollisuus	30,2
– palvelut	66,5
Aikavyöhyke	+2
– kesäaika	UTC+3
Itsenäisyys; – julistautui; – tunnustettu	; 6. joulukuuta 1917; 3. tammikuuta 1918
Lyhenne	FI
– ajoneuvot:	FIN
– lentokoneet:	OH
Kansainvälinen; suuntanumero	+358
Tunnuslause	Ei virallista mottoa
Kansallislaulu	”Maamme”
	1 Kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Virallisia vähemmistökieliä ovat saame, romani ja suomalainen viittomakieli.
	Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Suomen tasavalta eli Suomi on valtio, joka sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren koillispuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa, jossa välimatkat suurimpien kaupunkien välillä ovat pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusmaa.

Historia

Pääartikkeli: Suomen historia

Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa), tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.

Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole vielä tältä ajalta luotettavia kirjallisia lähteitä.

Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen ja Novgorod Itä-Suomen itseensä. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.

Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan Neuvostoliitolle mutta säilytti itsenäisyytensä.

Sotien jälkeen Suomen jo ennen sotia voimakkaasti kasvanut teollisuus kehittyi etenkin sotakorvausten maksamisen pakottamana. Seurasi kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkkaista mutta ajoittain epävakaata. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Huomattava osa vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista.

Neuvostoliitolla oli hyvin suuri vaikutus Suomen sekä ulko- että jonkin verran myös sisäpolitiikkaan^[1]^[2]. Itsesensurointi oli voimakasta Neuvostoliiton suhteen, ja tiedotusvälineitä ohjattiin usein. Maassa oli varsin vähän kritiikkiä tai objektiivista keskustelua kommunismista tai Neuvostoliitosta näiden vuosien aikana^[3]^[4]. Itsesensuroinnin ilmiö sai nimen suomettuminen saksalaisessa lehdistössä. Siitä huolimatta Suomi säilytti varsin demokraattisen hallituksen ja markkinatalouden. Urho Kekkonen oli pitkään presidenttinä; vuodesta 1956 vuoteen 1982. Hänen nähdään monesti olleen hyvin tärkeässä asemassa suhteiden ylläpidossa Neuvostoliittoon.^lähde?

1980-luvulla aloitettu rahamarkkinoiden säännöstelyn purku ja sitä seurannut holtiton lainoitus vaikuttivat siihen, että Suomi joutui taloudelliseen kriisin 1990-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja 1990-luvun lama. Yrityksien kaatumisesta seurasi suurtyöttömyys ja yhteiskunnan rahoitusongelmat, jotka heijastuivat koko vuosikymmeneen. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995, on lähestynyt NATO-yhteensopivuutta, ja liittyi euroalueeseen 2001.

Hallinto ja politiikka

Pääartikkeli: Suomen politiikka

Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.

Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.

Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.

Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa yhtäläiseen äänioikeuteen. Sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut melko hyvin politiikassa.^lähde?

Valtion aluehallinto

Pääartikkeli: Suomen läänit

Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnolliseen maakuntaan.

Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä, laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.

Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

Pääartikkeli: Suomen kunnat

Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.

Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakautumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

Pääartikkeli: Suomen maakunnat

Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.

Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue- ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.

Koska on ehdotettu, että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaan kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli noin 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Suomessa on poikkeuksellisen paljon järviä, yhteensä maassa lasketaan olevan 187 888 yli 50 neliömetrin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan toiseksi monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 metriin merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa. Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin.

Suomen suurin saari on Sääminginsalo (1 069 km²) Saimaalla. Sitä seuraa toisena Ahvenanmaan pääsaari (685 km²). Suurimmaksi saareksi mainitaan usein Soisalo (1 638 km²), jota ei kuitenkaan maantieteellisesti lasketa saareksi, sillä sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa.

Talous

Pääartikkeli: Suomen talous

Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurin piirtein Belgiaa sekä Alankomaita. Ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää maalle: viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuun ottamatta Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurimmista yrityksistä on huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, minkä vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektoria pidetään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Vaikka taloutta on yksityistetty viime aikoina, julkisella taloudella on edelleen merkittävä osuus.

Suomen työmarkkinoilla etujärjestöt ovat voimakkaassa asemassa. Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa (TUPO, kolmikanta) työnantajat, työntekijät ja hallitus ovat sopineet työelämän kysymyksien lisäksi mm. veroista ja sosiaalipalveluista ja jopa juhlapyhien paikoista. Hallitus vahvistaa työmarkkinajärjestöjen tekemille sopimuksille maan laajuisia yleissitovuuksia. Tämän on nähty olleen maalle hyödyksi sen tuoman vakauden vuoksi, mutta erityisesti viimeaikaisten talouden muutosten myötä mallin on kritisoitu aiheuttavan liikaa työttömyyttä, talouden jäykkyyttä ja muita talouden ongelmia. Suuremman joustavuuden eduista ja haitoista on käyty keskustelua, mutta eduskunta ei ole suunnitellut merkittäviä muutoksia. Lisäksi suhteellisen korkea työttömyys ja lähestyvä väestön ikääntyminen heikentävät Suomen tulevaisuudennäkymiä.

Suomen tärkeimmät kauppakumppanit ovat Saksa (15 prosenttia tuonnista ja 11 prosenttia viennistä), Venäjä (14 prosenttia tuonnista ja 11 prosenttia viennistä) ja Ruotsi (11 prosenttia tuonnista ja 11 prosenttia viennistä)[1]. Kauppa Euroopan unionin sisällä muodostaa noin 60 prosenttia kokonaiskaupasta.

Matkailu

Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyvää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Merkittävintä matkailua ovat laivaristeily Ruotsiin ja Viroon Helsingistä ja Turusta. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistikohteeksi.

Väestö

Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Suurin osa väestöstä elää etelässä, noin miljoona Helsingin seudulla. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus, joka edelleen keskittää asumista suurimpien kasvukeskusten ympärille. Suomi kaupungistui verrattain myöhään, minkä seurauksena väestörakenteen kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä vuosikymmeniä.

Etniset ryhmät

suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
suomenruotsalaiset 5,4 %
venäläiset 0,4 %
virolaiset 0,2 %
romanit 0,2 %
saamelaiset 0,1 %

Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Suomeen muuttaneiden osuus väestöstä on EU-maiden pienimpiä, vaikka se onkin noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Vain noin kaksi prosenttia maassa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.

Suomesta muutetaan eniten Pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Kielet

Pääartikkeli: Suomen kielipolitiikka

Suomen perustuslain mukaan maan kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,5 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.

Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:

1.	suomi	4 797 311	11.	saksa	3 602
2.	ruotsi	290 251	12.	kiina	3 414
3.	venäjä	33 401	13.	turkki	2 864
4.	viro	11 932	14.	espanja	2 334
5.	englanti	7 758	15.	thai	1 986
6.	somali	7 332	16.	ranska	1 752
7.	arabia	5 641	17.	saame	1 720
8.	albania	4 261	18.	persia	1 542
9.	kurdi	3 926	19.	puola	1 257
10.	vietnam	3 811	20.	serbokroatia	1 228

(lähde: Siirtolaisuusinstituutti)

Uskonnot

Suomen perustuslaissa ja valtiosäädännössä luterilaisella kirkolla on erityisasema, mutta se ei ole virallinen uskonto ja laki sallii myös muut uskonnot. Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 83 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin kirkkokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 14 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.

Muut yli tuhannen jäsenen uskonnolliset yhdyskunnat vuonna 2004 olivat:

Jehovan todistajat 18224
Suomen Vapaakirkko 13471
Katolinen kirkko Suomessa 8083
Suomen Adventtikirkko 4030
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko 3309
Suomen baptistiyhdyskunta 1562
Suomen Helluntaikirkko 1240
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen Seurakunta 1181
Helsingin juutalainen seurakunta 1072

Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Pääartikkeli: Koulutus Suomessa

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen.

Korkea-asteen koulutusta tarjoavat julkisrahoitteiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Suomessa on korkeakouluja väkimäärän nähden suhteellisen paljon ja ne on hajautettu maantieteellisesti laajalle alueelle. Korkeakoulut ovat ilmaisia ja lisäksi opiskelun aikana valtio maksaa taloudellista tukea. Korkeakoulututkinnon suorittaa kansainvälisesti verrattuna korkea väestönosuus. Suurista opiskelijamääristä huolimatta Suomi ei käytä erityisen paljon bruttokansantuotteestaan koulutukseen ja tutkimukseen, ja selvästi vähemmän kuin esimerkiksi Yhdysvallat. Suomen koulutus vastaa useimpia Euroopan unionin teollisuusmaita, joiden kanssa se on mm. Bolognan prosessin kautta yhdentämässä koulutusta.

Suuri osa suomalaisista osaa englannin kieltä ja ruotsin kieltä. Suomea ja ruotsia opetetaan kaikille väestöryhmille äidinkielenä ja/tai vieraana kielenä. Lisäksi saksaa on opiskeltu lukioissa melko yleisesti. Lähes 100% suomalaisista osaa lukea. Koska suomea tai ruotsia ei juurikaan puhuta maan ulkopuolella, suomalaisten on katsottu tarpeelliseksi osata suuria kieliä, kuten englantia, saksaa ja ranskaa. Pitkään harvinaista ollut venäjän opiskelu on etenkin Itä-Suomessa tullut suositummaksi Venäjän rajojen avautumisen ja maahanmuuton seurauksena.

Vuonna 2003 15-vuotiaille tehdyssä Pisa-tutkimuksessa Suomen keskiarvo oli matematiikassa toinen Hongkongin jälkeen, lukutaidossa ensimmäinen, luonnontieteissä ensimmäinen Japanin kanssa ja ongelmanratkaisuissa toinen Etelä-Korean jälkeen. Tutkimus kuitenkin heijasti vain ikäluokan tiettyjen osaamisalueiden keskiarvoa, ja kriitikot kyseenalaistavat Suomen koulutuksen kansainvälisen kilpailukyvyn. Suomalaisista yliopistoista kansainvälisissä vertailuissa parhaiten on menestynyt Helsingin yliopisto, joka erään arvion mukaan on maailman 76. paras yliopisto ^[2], mutta yhdenkään suomalaisen korkeakoulun ei nähdä yltävän maailman huipulle.

Kulttuuri

Runebergin torttu, suomalainen leivonnainen runoilija J.L. Runebergin mukaan nimettynä.

Laajassa mielessä Suomi on ollut lähes koko historiansa ajan läntisen sivistyksen piirissä ja kulttuuriin on keskeisesti vaikuttanut juutalais-kristillinen perinne, erityisesti sen läntisessä katolis-protestanttisessa muodossa. Suomen kulttuuri on syntynyt omintakaiseksi vuosisatojen aikana, jonka Suomi on ollut katolisen ja myöhemmin protestanttisen lännen sekä ortodoksisen idän kohtaamispaikkana. Suomalainen kulttuuri on saanut runsaasti vaikutteita Saksasta ja Ruotsista, jonka osa Suomi oli 600-700 vuotta. Itä-Suomen kautta Suomeen on toisaalta tullut piirteitä myös venäläisestä kulttuurista. Myöhemmin suomalaiseen kulttuuriin on vaikuttanut voimakkaasti amerikkalainen ja ylikansallinen populaarikulttuuri. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja luonnonläheisyydellä.

Suomalaisessa kulttuurissa on ollut jakoja maantieteellisesti ja väestöryhmittäin, mutta kulttuurit ovat sittemmin voimakkaasti sulautuneet. Esimerkiksi alueittaiset murre-erot ovat edelleen havaittavissa. Vähemmistöt ylläpitävät omia kulttuurisia piirteitään, huomattavina saamelaisten, romanien ja suomenruotsalaisten alakulttuurit. Koska maan kaupungistuminen on myöhäistä perua, suurella osalla suomalaista on sidos maaseutuun ja syrjäisiin asuinkeskuksiin. Suurempiin asutuskeskuksiin muuttaneet suomalaiset esimerkiksi viettävät usein vapaa-aikaa maaseudulla, erityisesti vesistöjen äärellä.

Media

Suomessa toimii useita uutislehtiä, aikakausilehtiä, televisiokanavia ja radiokanavia. Suomen luetuin päivälehti on Helsingin Sanomat, suosituin televisiokanava MTV3, suosituin radiokanava Radio Suomi ja suosituin kaupallinen radiokanava on Radio Nova. Valtio kustantaa veroluonteisista varoista valtiovallan ohjaaman mediayhtiön YLEn. Suomen journalismissa merkittävässä asemassa on vain kolme tahoa: valtion journalismi, Alma Media ja SanomaWSOY.

Kirjallisuus

Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus

Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien, 1800-luvulle asti tosin lähinnä vain virsiä ja muuta uskonnollista kirjallisuutta sekä lakitekstejä. Suomenkielisen romaanikirjallisuuden perustaja oli Aleksis Kivi vuonna 1870 ilmestyneellä Seitsemällä veljeksellään. Häntä seurasivat mm. Juhani Aho ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin huomionsa keskittänyt Minna Canth. Lyriikan puolella Eino Leino kehitti kalevalaisvaikutteista, kansallisromanttista tyyliä. F. E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939 etenkin maaseutuväestön kuvauksistaan. Ruotsinkielisessä runoudessa vuosisadan alkupuolen modernistit, kuten Edith Södergran, Mika Waltari ja Elmer Diktonius saavuttivat kansainvälistäkin huomiota. Suomenkielinen lyriikka siirtyi modernismiin sotien jälkeen tärkeimpinä niminään mm. Paavo Haavikko ja myöhemmin Pentti Saarikoski. Väinö Linna kuvasi kansakunnan kohtalonvuosia uusista näkökulmista romaaneissaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Arto Paasilinna, Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes. Myös historialliset romaanit ovat Suomessa suosittu tyylilaji, jota edustavat esim. Kaari Utrio ja Laila Hirvisaari (ent. Hietamies).

Musiikki

Pääartikkeli: Suomalainen musiikki

Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu, jonka on säveltänyt Fredrik Pacius. Sama sävel on käytössä myös Viron kansallislaulussa. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka suomalaisille tunnetuin sävellys on Finlandia. Suomea on kutsuttu "taidemusiikin suurvallaksi", koska toisen maailmansodan jälkeen rakennetun musiikkiopisto- ja konservatorio-järjestelmän avulla Suomesta on tullut väkilukuun suhteutettuna suuri määrä maailmanluokan kapellimestareita kuten Esa-Pekka Salonen, Osmo Vänskä ja Mikko Franck; oopperalaulajia kuten Karita Mattila, Soile Isokoski, Martti Talvela ja Matti Salminen, Olli Mustosen ja Pekka Kuusiston kaltaisia solisteja ja säveltäjiä kuten Einojuhani Rautavaara, Magnus Lindberg ja Kaija Saariaho.

Taidemusiikin juuret Suomessa eivät ole niin syvät kuin esimerkiksi Keski-Euroopan maissa ja renessanssin ja barokin ajalta ei tunneta suomalaisia säveltäjiä. Musiikkielämä alkoi syntyä vasta wieniläisklassismin lopulla: muun muassa Turun Soitannollinen Seura seura perustettiin vuonna 1790. Tämän aikakauden merkittävin säveltäjä oli Bernhard Henrik Crusell. Varhaisromantiikan ajan keskeinen vaikuttaja oli nykyisin "Suomen musiikin isäksi" nimitetty saksalaissyntyinen Fredrik Pacius, joka toimi Helsingin yliopistossa musiikinopettajana. 1800-luvun puolestavälistä aina toiseen maailmansotaan asti keskeinen Suomen taidemusiikin tyylisuunta oli myöhäisromantiikka ja etenkin kansallisromantiikka, jonka keulahahmo oli Jean Sibelius. Kansainvälisestikin laajalti tunnetun Sibeliuksen vaikutus Suomen musiikkielämään oli mittava. Ensimmäiset suomalaiset modernistit, muun muassa impressionismista ja ekspressionismista vaikutteita saaneet Väinö Raitio (1891-1945) ja Aarre Merikanto ilmaantuivat musiikkielämään jo 1920-luvulla, mutta heidän modernisminsa ei kuitenkaan horjuttanut romantiikan valta-asemaa.

1950-luvulla modernismi rantautui Suomeen toden teolla niin sanotun modernismin toisen aallon myötä, jossa siirryttiin jo 12-säveljärjestelmään ja muihin uusiin sävellystekniikoihin. Ensimmäisiä suomalaisia kaksitoistasäveljärjestelmää käyttäneitä säveltäjiä oli Erik Bergman. 1950-luvulla käytettiin myös sarjallisuutta ja sointi- ja kenttätekniikoita. 1970-luvulla alkoi suomalaisen oopperan renessanssi Aulis Sallisen ja Joonas Kokkosen sointimaailmaltaan perinteisten, niin sanottujen karvalakkioopperoiden myötä, mutta toisaalta nuoret säveltäjät ja muusikot toivat eurooppalaista radikaalia modernismia Suomeen muun muassa Korvat auki -yhdistyksen piirissä. Monet näistä 1970-luvun nuorista radikaaleista, kuten Kaija Saariaho, Magnus Lindberg ja Esa-Pekka Salonen ovat nousseet kansainväliseen kuuluisuuteen 80- ja 90-lukujen aikana.

Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia rock-yhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Värttinä, Nightwish, Stratovarius.

Kuvataide

Pääartikkeli: Suomen taide

Kuuluisia suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa Valtion taidemuseoon kuuluvat Ateneumin taidemuseo, nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti toimivia ovat esimerkiksi Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Tiedosto:Ville Ritola and Paavo Nurmi.jpg

Ville Ritola (johtaa) ja Paavo Nurmi 1928 kesäolympialaisissa

Urheilu

Suomalaiset pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Lauri "Tahko" Pihkalan luoma pesäpallo, mutta sen paikan seuratuimpana urheilulajina on sittemmin ottanut jääkiekko.

1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola olivat aikansa parhaimpia juoksijoita. Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita yhdeksällä kultaisella olympiamitalillaan. Yksi kuuluisimmista suomalaisista juoksijoista on Lasse Viren, joka menestyi kolmissa olympialaisissa 5000 ja 10000 metrin matkoilla.

Nykyisin suomalaiset menestyvät yleisurheilun sijaan esimerkiksi mäkihypyssä ja muissa talviurheilulajeissa (jääkiekko, curling) sekä autourheilussa.

Katso myös

Aiheesta muualla

Commons

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomi.

Lähteet

[1] Finland's Relations with the Soviet Union, 1940-1986

[2] After the War: Finland's relations with the Soviet Union 1944 - 1991

[3] The Silenced Media: The Propaganda War between Russia and the West in Northern Europe

[4] [The Silent Estate?

[1]

[2]

[3]

[4]

[2]

Suomi

Sisällys

Historia