Lahja

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lahjoittaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joululahjoja.
Tämä artikkeli kertoo lahjoittamisesta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Lahjan antaminen eli lahjoittaminen on tavaran, rahan tai palveluksen luovuttaminen toiselle henkilölle tai organisaatiolle vastikkeetta.[1] Sanaa lahja käytetään myös täten luovutetusta esineestä. Lahja voi olla mitä tahansa, joka tekee toisen iloiseksi tai vähemmän surulliseksi. Lahjoja annetaan yleisimmin juhlapäivinä kuten jouluna, syntymäpäivänä tai nimipäivänä. Annettaessa lahjaa eri kulttuurin edustajalle kannattaa ottaa huomioon toisen kulttuurin tavat.

On esitetty, että ns. elämyslahjojen (esim. kylpyläloma) suosio olisi Suomessa nousussa tavaralahjojen kustannuksella. Elämyslahjoja toivovat Suomessa muita enemmän naiset ja eteläsuomalaiset. Elämyslahjojen riskinä on pidetty sitä, että lahja osoittautuisi pettymykseksi lahjansaajalle, joka odotti toisenlaista lahjaa.[2][3][4]

Lahja oikeudellisesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Lahjoitus

Lahja eli lahjoitus on oikeustoimi, jolla joku luovuttaa tai sitoutuu luovuttamaan vastikkeetta toiselle esineen, oikeuden tai omaisuusarvon. Lahjaa verotetaan Suomessa lahjaverolla.

Tietokirjailija Helena Valosen mukaan rahalahja sopii parhaiten nuorille saajille. Helsingin Sanomien lukijat pitivät sopivana rippi- tai ylioppilaslahjana yleisimmin 20-50 euroa, häälahjana ystävälle 50-80 euroa ja läheiselle sukulaiselle 80-100 euroa.[5]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.