Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikkö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kasvatustieteiden yksikkö oli yksi Tampereen yliopistossa vuosina 2011–2017 toimineista yhdeksästä tieteenalayksiköistä. Se oli toiminta-ajatuksensa mukaan kasvatuksen ja yhteiskunnan muutosta tutkiva ja sivistysperustaa uudistava tutkimus- ja oppimisyhteisö, jossa koulutettiin yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti tietoisia ja taitavia sekä kriittisesti ja laaja-alaisesti ajattelevia kasvatusalan asiantuntijoita. Yksiköstä käytettiin lyhennettä EDU ja sitä johti Risto Honkonen.

Kasvatustieteiden yksikössä opinnot oli muodostettu elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutukseksi (pääaineena kasvatustiede tai aikuiskasvatustiede), luokanopettajan koulutukseksi, vokologian koulutukseksi ja varhaiskasvatuksen koulutukseksi (lastentarhanopettajakoulutus). Tutkinnon saattoi lisäksi suorittaa ammattikasvatuksen maisteriohjelmassa tai Joint Nordic Master Programme in Didactics of Mathematics -ohjelmassa. Yksikkö antoi myös aineenopettajan pätevyyteen johtavaa koulutusta (opettajan pedagogiset opinnot).

Entinen kasvatustieteiden tiedekunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvatustieteiden yksikkö oli vokologian oppiainetta lukuun ottamatta identtinen vuosina 19742011 toimineen kasvatustieteiden tiedekunnan kanssa. Vokologian oppiaine siirrettiin yksikköön humanistisesta tiedekunnasta, jossa se oli ollut osa puheopin oppiainetta.

Tiedekuntaan kuului kaksi laitosta:

  • kasvatustieteiden laitos
  • opettajankoulutuslaitos

Lisäksi tiedekunnan yhteydessä toimivat seuraavat yksiköt:

Toiminta Hämeenlinnassa lakkautettiin ja siirrettiin Tampereen normaalikoulun yhteyteen vuonna 2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.