Rakkaudella, Maire

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Rakkaudella Maire)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rakkaudella, Maire
Elokuvan juliste, Timo Mänttäri, 1999.
Elokuvan juliste, Timo Mänttäri, 1999.
Ohjaaja Veikko Aaltonen
Käsikirjoittaja Antti Karumo
Tuottaja Lasse Saarinen
Säveltäjä Mauri Sumén
Kuvaaja Pekka Uotila
Leikkaaja Veikko Aaltonen
Pääosat Eeva Litmanen
Minna Haapkylä
Esko Salminen
Antti Reini
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Kinotar
Ensi-ilta 24. syyskuuta 1999
Kesto 100 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Rakkaudella, Maire on Veikko Aaltosen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1999. Elokuva on esitetty televisiossa useita kertoja.

Tarinassa hienostorouva kerää lehtileikkeitä rikosjutuista, ja niistä yksi kertoo Kirsi-Marista, jonka miehen surmaaja ei ole saatu kiinni.[1] Käsikirjoitukseen idea syntyi Helsingin Sanomien Nyt-viikkoliitteen artikkelista, jossa kerrottiin erään surmatragedian osapuolten kuulumisia vuosia myöhemmin.[2]

Eräs kriitikko on luonnehtinut elokuvan käsikirjoitusta ”viistoksi” ja kiittänyt Aaltosen ohjausta eloisaksi. Itse elokuva on hänen mukaansa terävä, trilleriaineksin ryyditetty melodraama, ja hän havaitsee siinä yhtäläisyyksiä Pedro Almodóvarin sielunmaisemiin. Käsikirjoitus nostaa esiin elokuvassa henkilöitä, jotka yleensä tarinoissa esiintyvät sivuhenkilöinä. Litmasen vahva roolityö jättää muut roolit hivenen altavastaajiksi.[1] Litmasen roolityöstä on sanottu myös, että se on ”heittäytymistä ihmismielen synkkiin pohjavirtoihin, vereslihainen roolityö, mahdollisimman kaukana Iltalypsyn iloista” ja ”että Litmasen suoritus Mairena on häikäisevä”.[3]

Elokuvan pääosassa näyttelevä Eeva Litmanen palkittiin vuonna 2000 roolistaan Jussi-patsaalla. Naissivuosa-Jussin sai Minna Haapkylä.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Eeva Litmanen  Maire Linnainmaa, ekonomi, sairaalan talouspäällikkö  
 Minna Haapkylä  Kirsi-Mari Aarniala, leski, fysioterapeutti  
 Matti Onnismaa  Raimo Gustafsson  
 Esko Salminen  Esa Linnainmaa, Mairen aviomies  
 Susanne Ringell  Marianne, Raimon avovaimo  
 Reino Nordin  Kaitsu, Mairen ja Esan poika  
 Antti Reini  Juha, Kirsi-Marin miesystävä  
 Mona Salminen  Aino, Kirsi-Marin tytär  
 Alex Fagerström  Arsi, Mariannen poika  
 Ella Hurme  Taina, kotiapulainen  
 Pertti Melasniemi  Matti Joronen, sairaalan ylilääkäri  
 Hannele Laaksonen  Aija Marjamäki, sairaalan ylihoitaja  
 Virve Kauste  Seija, kampaaja  
 Kent Sjöman  Pauli, suntio  
 Juuso Hirvikangas  Ansku, Kirsi-Marin työtoveri  
 Susanna Nakahashi  japanilainen nainen  
 Kaija Pakarinen  reportterin ääni  
 Tuomas Hiltunen  Timo Aarniala, "Timpe", Kirsi-Marin kuollut aviomies valokuvassa  
 Lassi Vierikko  Pasi, Kaitsun kaveri  
 Antti Koivisto  hotellin vastaanottovirkailija  
 Isa-Eerika Lehto  Kirsi-Marin työtoveri  
 Reima Nikkinen  tarjoilija Mairen houreunessa  
 Christer Ahlfors  sotilas autossa  
 Olle Sjölund  sotilas autossa  
 Gustav Åkerfelt  sotilas autossa  
 Peter Palander  sotilas autossa  
 Leena Pöysti  äiti kaupassa  
 Suvi-Tuulia Kokkonen  pikkutyttö kaupassa  
 Marja Pyykkö  sairaanhoitaja  
 Jori Kopponen  tarjoilija  
 Tiina Kaukanen  nainen sairaalan pihalla  
 Alf Hemming  Mariannen tanssittaja  
  1. a b AL: Päivän elokuvia, Tv-maailma, 27/2013 sivu 5
  2. Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 6.7.2013
  3. Arvioita Elonet.fi, viitattu 6.7.2013

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.