Mikkelin Pursiseura

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mikkelin pursiseura)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikkelin Pursiseura eli MPS on vuonna 1905 perustettu veneilyseura, jonka toimisto on Mikkelin matkustajasatamassa. Jollapurjehduksen ja muun junioritoiminnan tukikohtana toimii Kenkäveronniemen pienvenesatama. Seuralla on myös kaksi saaritukikohtaa matka- ja retkiveneilijöitä varten, joista toinen on Saimaan alueen tukikohtien yhteiskäytössä. Seura järjestää veneilykoulutus- ja katsastustoimintaa sekä purjehduskilpailuja. Vuonna 2023 seurassa oli reilut 400 jäsentä.

MPS:n pursilipun erikoismerkkinä on Mikkelin kaupungin vaakuna.

Mikkelin pursiseura on perustettu elokuun 17. päivänä 1905. Seuran säännöt hyväksyttiin Senaatissa myöhemmin samana vuonna.[1] MPS on yksi Suomen sisävesien vanhimmista veneilyseuroista ja samalla Mikkelin toiseksi vanhin edelleen toiminnassa oleva urheiluseura.[2]

MPS perustettiin kilpasoutajien aloitteesta ja toimesta. Lajivalikoima kuitenkin laajeni pian melontaan, kilpapurjehdukseen ja kilpamoottoriveneilyyn.[3] Retkiveneily tuli osaksi seuran toimintaa 1910-luvun aikana. Melonnan ja soudun harrastajat perustivat sittemmin omat lajiseurat (Mikkelin Melojat 1933 ja Mikkelin soutajat 1988). Nykyisin MPS:n kilpaurheilulaji on kilpapurjehdus.[2]

Vuonna 1936 MPS:n toiminta keskeytyi seuran talousvaikeuksien ja yleisen laman vuoksi. Seuraa ei kuitenkaan lakkautettu. 1930-luvun lopulta aina 1950-luvun alkupuolelle saakka huviveneily Mikkelin seudulla oli vähäistä, ennen kaikkea Talvi- ja Jatkosodan ja niiden jälkeisen säännöstelyn vuoksi. 1950-luvun kuluessa veneilyharrastus Mikkelissä elpyi ja laajeni nopeasti, ja seuran toiminta käynnistettiin uudelleen 28. maaliskuuta 1958 pidetyssä kokouksessa.[4]

Seuran jäsenistö ja toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2023 seurassa oli reilut 400 jäsentä. Suurin osa heistä on matkaveneilyn harrastajia.[2]

Matkaveneilijöitä varten seura ylläpitää kahta saaritukikohtaa ja on mukana Saimaan alueen seurojen tukikohtayhteistyössä[5]. Myös seuran veneilykoulutus- ja katsastustoiminta palvelevat matkaveneilijöitä.

Mikkelin Pursiseura järjestää vuosittain useita purjehduskilpailuja sekä köliveneille että jollille. Säännöllisesti järjestettäviin kilpailuihin kuuluvat mm. Ristisaaren malja-kölivenekilpailu[2]

Tukikohdat ja toimitilat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MPS:llä ei ole omaa matkaveneiden kotisatamaa, koska siltojen alikulkukorkeusrajoitusten vuoksi kaupunkialueella ei ole paikkaa johon pääsisi sekä moottori- että purjealuksilla. Seuran jäsenten moottoriveneitä säilytetään veneilykauden aikana pääosin Mikkelin ja Anttolan satamissa, ja purjeveneitä Ristiinan satamassa, jonne suuretkin purjeveneet pääsevät ongelmitta.[6]

MPS:n toimisto on Mikkelin matkustajasatamassa, entisessä tullikamarin rakennuksessa.

MPS:llä on kaksi saaritukikohtaa matka- ja retkiveneilijöitä varten. Näistä yksi on mukana Saimaan alueen tukikohtien yhteiskäytössä.

Jollapurjehduksen ja muun junioritoiminnan tukikohtana toimii Kenkäveronniemen pienvenesatama, jota MPS hallinnoi yhdessä Mikkelin soutajat ry:n kanssa.[2]

  1. Kokko 2005, s. 5 - 6.
  2. a b c d e Mikkelin pursiseuran web-sivusto mikkelinpursiseura.fi.
  3. Kokko 2005, s. 9 - 12.
  4. Kokko 2005, s. 35.
  5. Saimaan pursiseurat - Tukikohtayhteistyö saimaanpursiseurat.fi. Viitattu 21.1.2023.
  6. Veneilykarttasarja L Lappeenranta-Savonlinna, 2008. Liikennevirasto.