Koulunkäynninohjaaja

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Koulunkäyntiavustaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koulunkäynninohjaaja (vanha nimike: koulunkäyntiavustaja[1], ruotsinkielinen nimike Suomessa: skolgångshandledare) tukee ja ohjaa eri-ikäisiä ja kulttuuritaustaltaan erilaisia ihmisiä niissä toiminnoissa, joissa he eivät kehitysvaiheensa, vammansa tai sosiaalisen tilanteensa vuoksi selviydy itse. Hän tuntee apuvälineitä ja laitteita ja osaa käyttää ja huoltaa niitä. Lisäksi koulunkäynninohjaaja suunnittelee, toteuttaa ja arvioi oppimistilanteita.

Koulunkäynninohjaaja voi työskennellä päivähoidon, koulujen ja vapaa-ajan toimintojen palveluksessa.

Ammattiin on olemassa koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja sekä koulunkäynninohjaajan erikoisammattitutkinto, joista jälkimmäinen antaa valmiudet tehdä työtä vaativimmissa tehtävissä.

Yläkouluissa ja lukioissa työskentelevät oppilaanohjaajat (OPO) taas ovat opettajia, jotka huolehtivat oppilaiden tiedollisesta edistymisestä ja muun muassa jatko-opintoihin liittyvistä asioista.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]