Hämeen lennosto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Hämeen Lennosto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hämeen lennosto
Toiminnassa 1. tammikuuta 1957 -

Hämeen Lennosto (lyh. HämLsto) perustettiin 1. tammikuuta 1957 nimeämällä Tikkakoskella toiminut 1. lennosto uudelleen. Joukko-osasto siirrettiin Rovaniemelle 16. elokuuta 1973 Pohjois-Suomen ilmatilan koskemattomuuden valvonnan ja vartioinnin tehostamiseksi. Hämeen Lennoston nimi muutettiin 6. joulukuuta 1974 Lapin Lennostoksi.

Vuoden 1957 alussa nimettiin Suomen ilmavoimien lennostot maakuntien mukaan, jolloin Tikkakoskelle sijoitettu 1. lennosto sai nimen Hämeen lennosto. Nimen vaihto ei vaikuttanut lennoston kokoonpanoon eikä henkilömäärään. Lennoston kokoonpano oli tuolloin komentaja, jonka johtamisen apuna oli esikunta. Esikuntaan kuuluivat komento-, koulutus-, viesti-, operatiivinen- ja järjestely-, huolto- ja tekninen toimisto. Lennoston perusyksiköinä olivat kaksi hävittäjälentue, tiedustelulentue, korjaamo, lennonjohto, lentokuvakeskus, esikuntakomppania ja autokuljetusjoukkue. Lennostoon perustettiin 1958 hävittäjälentolaivue, Rovaniemelle sijoitettu viestikeskus 5 aloitti toimintansa vuonna 1962 ja vuotta myöhemmin lennoston korjaamo laajeni lentokonehuoltokorjaamoksi.

Luutnantti Kalervo Myssylä ampui lennoston komentajan eversti Suonperän työpöytänsä ääreen 6. kesäkuuta 1973.

Lennoston komentajana olivat:

  • everstiluutnantti Yrjö Malmari 31. maaliskuuta 1956–
  • everstiluutnantti Reino Turkki 9. helmikuuta 1957–
  • everstiluutnantti Georg-Eric Stömberg 10. joulukuuta 1960–
  • eversti Aimo Huhtala (s. 1920, k. 1994) 5. heinäkuuta 1963–4. lokakuuta 1969
  • eversti Teppo J. Suonperä 4. lokakuuta 1969–6. kesäkuuta 1973
  • everstiluutnantti Veikko Tähtinen (vt) 6. kesäkuuta 1973–
  • eversti Rauno Meriö 16. elokuuta 1973–
  • Lapin Lennoston historia. Ilmavoimat. Arkistoitu 24.5.2012.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.