Eija Ahlberg

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Eija Kare)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eija Marjut Ahlberg (o.s. Kare, s. 1959) on entinen VR:n myyntipäällikkö.[1] Hän teki vuosina 1985–2013 sivutyönään Suomen rautatieasemilla ja henkilöjunissa kuultavia kuulutuksia, joita kuulevat päivittäin erään laskelman mukaan kymmenettuhannet ihmiset.[2] Häntä luonnehdittiin jopa ”VR:n viralliseksi ääneksi”.[3]

Kuuluttajatehtäviin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahlbergin edeltäjänä kuulutustehtävissä toimi Sirkka-Liisa Aro, jolla oli hyvin selkeä artikulaatio. Ahlbergia pyydettiin ensin tehtäväänsä kielitaidon perusteella, koska kuulutukset oli tehtävä suomeksi, ruotsiksi sekä englanniksi – erikoistapauksissa alkuaikoina joskus jopa saksaksi. Idänliikenteessä käytettäviä venäjänkielisiä kuulutuksia Ahlberg ei tehnyt.

Helsingin junissa ja Helsingin rautatieasemalla tehtyjen testien jälkeen Ahlbergin ääni todettiin tehtävään sopivaksi. Yleisesti tehtäviin haluttiin naisen ääntä, joka koetaan äidillisenä ja turvallisena sekä uskottavana niin lentoyhtiöissä kuin rautateilläkin. Tosin Ahlberg on kertonut saaneensa myös kritiikkiä Helsingin metron silloiselta kuuluttajalta Carla Rindelliltä Hufvudstadsbladetissa.[3]

VR alkoi hakea uutta kuuluttajaa vuonna 2013, kun Ahlberg ei enää työskennellyt yhtiön palveluksessa.[4] Uudeksi kuuluttajaksi VR:n juniin valittiin vuonna 2014 Reidar Wasenius[5] ja Liikenneviraston ylläpitämille rautatieasemille Eva Lönnblad[6].

Eija Ahlbergista tiedetään muutoin julkisuudessa varsin vähän. 1990-luvun lopulta[2] ainakin vuoteen 2007[7] hän on toiminut suomalaisen VR-Yhtymän kansainvälisen markkinoinnin myyntipäällikkönä ja hän on työskennellyt VR:n ja sen edeltäjän, Valtionrautateiden, palveluksessa vuodesta 1979 lähtien.[2] Työtehtäviensä myötä hän on perehtynyt myös japanin kieleen ja tapakulttuuriin.[3] Ahlberg tuli julkisuudessa uudestaan esiin toukokuun loppupuolella 2018. Silloin hän on kouluttautunut uusiin työtehtäviin asiakaspalvelussa VR:n ajan jälkeen. Ahlberg työllistyi yksityisen työnvälityksen kautta. Eija Ahlberg kertoo törmänneensä usein stereotypioihin[8].

Roolit elokuvissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. VR paljasti: Tältä näyttää ääni junakuulutusten takana Ilta-Sanomat. 15.3.2013. Viitattu 27.1.2021.
  2. a b c Tawast, Markku: Rautateiden tumma ääni lähtee vaaleasta blondista Turun Sanomat. 23.8.1997. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 18.9.2007.
  3. a b c Eija Kare – VR:n virallinen ääni (Radio-ohjelma, Yle X:n aamu) Yle X. 6.9.2007. Helsinki: Yleisradio. Arkistoitu 15.10.2007. Viitattu 18.9.2007.
  4. Vähäsarja, Irina: VR:n kuulutusten tuttu naisääni vaihtuu Helsingin Sanomat. 30.10.2013. Arkistoitu 3.11.2013. Viitattu 31.10.2013.
  5. Orjala, Anne: VR:n kuuluttajaääni vaihtuu – käy kuuntelemassa ääninäyte Yle Uutiset. 20.3.2014. Viitattu 27.1.2021.
  6. Asemien ääni on valittu 21.5.2015. Liikennevirasto. Arkistoitu 21.9.2015. Viitattu 19.9.2015.
  7. Travelindex: VR Ltd. Finnish Railways (Yhteystiedot kansainvälisen markkinoinnin myyntipäällikkö Eija Ahlberg) 21.5.2007. www.travelindex.com. Viitattu 18.9.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  8. Kuka kuuluttaa junasi ja metrosi? Katso kuvat tunnettujen äänten takaa! Viitattu 27.1.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]